Työterveyslaitoksen tuoreen kyselyn mukaan suomalaisten työhyvinvointi kehittyi lievän myönteisesti koronakevään aikana.
Työn imu lisääntyi ja työuupumuksen ydinoire, krooninen väsymys, väheni.
– Lisääntynyt etätyö ja läheisyys perheissä näyttävät vaikuttaneen myönteisesti työhön ja tuoneen siihen positiivista virettä, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksen tiedotteessa.
Muutokset ovat Hakasen mukaan kuitenkin melko lieviä. Ehkä hieman yllättäen työn imu kasvoi varsinkin henkilöillä, joilla oli kouluikäisiä tai nuorempia lapsia.
– Sen sijaan yleisessä hyvinvoinnissa tai mielenterveydessä ei tämän tutkimuksen perusteella havaittu muutoksia viime kevään aikana.
Etänä tehdyn työn määrä lisääntyi koronan takia voimakkaasti. Kyselyssä 42 prosenttia ilmoitti tehneensä aiempaa enemmän etätöitä ja 36 prosenttia oli viimeisen kuukauden aikana tehnyt etätöitä vähintään kolme neljäsosaa työajastaan.
Vaikka suuri osa etätyön tekijöistä koki lisääntyneen etätyön positiivisena, löytyi myös niitä, joilla tylsistymisen kokemukset ja yleinen tyytymättömyys työhön olivat lisääntyneet.
Esimiehille etätyö asettaa uudenlaisia vaatimuksia. Selvityksen mukaan lähijohdon ja johtajien työuupumus lisääntyikin hieman.
Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -kyselyyn vastasi 1 077 työikäistä suomalaista.