Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sipoossa pilotoidaan sukupolvien välistä bänditoimintaa – Soittojengin voi kasata vaikka perheen kesken

Sipoolaisille lapsille ja nuorille erilaista harrastustoimintaa järjestävä PopUp ry laajentaa toimintaansa ja käynnistää syksyllä uudenlaisen bänditoiminnan, johon myös aikuiset ovat tervetulleita mukaan.

Kyseessä on pilotti, jossa ajatuksena on musiikin harrastaminen esimerkiksi koko perheen voimin, kaveriporukalla tai vaikka lapsen ja isovanhempien kesken.

– Musiikkiopistoissa opetus on yleensä vahvasti yksilöpainotteista. Vanhempi tuo lapsen soitto- tai laulutunnille ja jää odottamaan käytävälle, vaikka monesti saattaisi haluta itsekin soittaa. Näen, että tämä on iso kehityskohde, itsekin soitonopettajana 15 vuotta toiminut PopUp ry:n Tuulia Tuovinen toteaa.

– Kaksikielisellä bänditoiminnalla haluamme mahdollistaa yhteisöllisen musiikin tekemisen iästä ja soittajan taustasta riippumatta. Mukaan voi tulla vaikka ei olisi aikaisempaa kokemusta musiikin harrastamisesta, Tuovinen kannustaa.

Bändiopetusta tullaan järjestämään Leppätien koulussa sekä Nikkilän Sydämessä. Ensimmäisten ryhmien on tarkoitus aloittaa syyskuussa.

– Nikkilään on tarkoitus perustaa alkuvaiheessa seitsemän ryhmää ja Leppätielle kaksi. Nämä kokoontuvat 12 kertaa syyslukukaudella ja 12 kertaa kevätlukukaudella, Tuovinen kertoo.

Mukaan voi tulla vaikka ei olisi aikaisempaa kokemusta musiikin harrastamisesta.

Bänditoiminnan opettajina toimivat muusikot Jonas Koivumäki, Mikko Pöyhönen sekä Camilla Wiksten-Rönnbacka.

Koivumäki on tuttu Porvoon musiikkipiireistä muun muassa Visans vänner -yhdistyksestä kun taas Pöyhönen on soittanut niin Elastisen, Chisun kun Irinan sekä Palefacen yhtyeissä.

Camilla Wiksten-Rönnbacka on puolestaan laulunopettaja sekä toimii rokkikuoro Cawiarin johtajana.

– Tavoitteena on pilotoida tässä samalla myös tiimiopettajuutta. Harrastustuntien sisältö räätälöidään kunkin ryhmän jäsenten mukaan, Tuovinen kertoo.

Bändipilotti järjestetään Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saadun avustuksen turvin, jota PopUp ry:lle on myönnetty 50 000 euroa.

– Avustus on tarkoitettu koko harrastustoimintamme kehittämiseen. Avustuksen avulla olemme voineet hankkia esimerkiksi bänditoimintaan soittimia sekä elokuvakerhoihin välineitä, kuten järjstelmäkameroita sekä tabletteja, Tuovinen kertoo.

Ministeriöltä saadun summan turvin yhdistys kehittää toimintaansa lukuvuonna 2020–2021 laajentamalla harrastustoimintaa myös aikuisille tarjottaviin ryhmiin.

Sukupolvien välisen bänditoiminnan lisäksi tarjolla on ryhmiä elokuvakäsikirjoittamisesta sekä laulun yksilö-, pari ja ryhmäopetusta.

Tuulia Tuovisen mukaan kesällä lapsille ja nuorille järjestetty ja suuren suosion saanut keppihevoskerho on myös saamassa jatkoa marraskuussa.

– Kepparitoiminta oli uusi aluevaltaus yhdistyksellemme. Opintiellä järjestetään marraskuusta alkaen omat ryhmät vasta-alkajille, harrastajille sekä kilpailijoille, Tuovinen sanoo.

Ylipäätänsä yhdistyksen kautta harrastusten pariin löytäneiden sipoolaislasten ja nuorten määrä on ollut Tuovisen mukaan kasvussa.

– Olemme saaneet tuplattua alakouluikäisten elokuvakerholaisten määrän. Alussa heitä oli noin 25, mutta nyt jo noin 50.