Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yksi merkki pitää pintansa muita paremmin – Uskollisuutta automerkilleen eivät vanno edes Audi-kuskit

Onko pakko aina vaihtaa saman merkkiseen autoon kuin mitä edellinenkin kaara on?

Autojen yhteydessä mainitaan usein merkkiuskollisuus. Eli malli vaihtuu, mutta merkki pysyy samana vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju ja pörssiyhtiö Kamux teetti selvityksen merkkiuskollisuudesta. Sen mukaan esimerkiksi Nissanilla ja Opelilla tuntuu olevan eniten töitä autoilijoiden sitouttamisessa. Nissan-kuskeista yli kolmasosa kertoo, etteivät he ole lainkaan merkkiuskollisia ja voisivat vaihtaa merkkiä vailla tunnontuskia.

Mielenkiintoista on myös Audi-vannoutuneiden vähäinen määrä. Vain kaksi prosenttia Audin omistajista pitää merkkiä ainoana oikeana.

Skodalla ja Fordilla on verrattain paljon melko sitoutunutta käyttäjäkuntaa, mutta hard core -fanit loistavat poissaolollaan.

Ketkä sitten ovat kaikkein merkkiuskollisimpia autoilijoita? Kamuxin selvityksen mukaan heitä ovat mersukuskit.

Mercedes-Benz, BMW ja Toyota ovat suomalaisia eniten sitouttavat automerkit.

Mersulla ajavista peräti 15 prosenttia pitää itseään täysin merkkiuskollisena eikä kelpuuttaisi mitään muuta menopeliä alleen.

Vastaava luku BMW:n omistajilla on 10 prosenttia – joskin melko merkkiuskollisia on lisäksi 44 prosenttia vastaajista.

Kolmantena automerkkinä erottuu Toyota, jonka kuljettajista 8 prosenttia ei missään nimessä suostuisi vaihtamaan toiseen.

– Tutkimustulos tukee kyllä havaintojamme. Vaikka vahvasti merkkiuskollisia autoilijoita on, niin monella auton ostajalla on myös toinen mieluinen tai mahdollinen automerkki mielessä vähintäänkin hyvänä kakkosvaihtoehtona. Ihan ehdottomia brändiuskollisia auton ostajia on siis kuitenkin vähemmistö kaikista auton ostajista, Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki sanoo yhtiön tiedotteessa.

Auto ostetaan käyttötarpeeseen ja niin sanotuissa järkipäätöksissä valintakriteereinä ovat omat tai perheen elämäntilanne, Iiskonmäki huomauttaa.

– Merkki ei ole niinkään ratkaiseva vaan auton ominaisuudet, varustelu ja hinta. Tällöin merkki voi myös joustavasti muuttua tuoreempaan autoon vaihdettaessa.

Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla -tutkimus toteutettiin tammi-helmikuun vaihteessa verkkopaneelissa, jossa oli noin tuhat vastaajaa.

Vastaajien keskuudessa omistetuin automerkki on Toyota, jota seuraavat Volkswagen, Ford ja Volvo.