Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Amnesty: Eurooppalaisten yritysten teknologiaa on käytetty vähemmistöjen systemaattiseen valvontaan ja häirintään Kiinassa

Eurooppalaisten yritysten teknologiaa on käytetty vähemmistöjen systemaattiseen valvontaan ja häirintään Kiinassa, tiedottaa Amnesty International. Amnesty Internationalin Out of control -raportti paljastaa, että ainakin kolme eurooppalaista yritystä on myynyt valvontateknologiaa Kiinaan. Yritykset toimivat Ruotsissa, Ranskassa ja Alankomaissa. Kiinaan on myyty muun muassa kasvojentunnistusteknologiaa ja verkkokameroita, joita viranomaiset ovat käyttäneet massavalvonnassa, sanotaan tiedotteessa.

Amnestyn tuore tutkimus osoittaa, että EU:n vientisääntely on epäonnistunutta. Euroopan unionin parlamentti ja jäsenvaltiot neuvottelevat valvontatuotteiden vientisäätelyn tiukentamisesta tiistaina 22. syyskuuta. Monet EU-maat, kuten Suomi, Ranska ja Ruotsi, vastustavat valvontateknologian viennin voimakkaampaa rajoittamista.

– Biometristä valvontateknologiaa myyvät eurooppalaisyritykset toimivat holtittomasti. Amnestyn tuoreet paljastukset ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu tässä miljardibisneksessä, jossa eurooppalaiset yritykset saavat tuottonsa sortokoneistoilta, sanoo Amnestyn ihmisoikeus- ja teknologia-asiantuntija Merel Konig tiedotteessa.

Biometrinen valvontateknologia, johon esimerkiksi kasvojentunnistusohjelmistot kuuluvat, mahdollistaa ihmisten tunnistamisen ja jäljittämisen julkisissa tiloissa. Tällainen teknologia uhkaa tiedotteen mukaan oikeutta yksityisyyteen, kokoontumiseen, sanan- ja uskonnonvapauteen sekä syrjimättömyyteen.

Valvontateknologiaa käytetään laajasti esimerkiksi Xinjiangin alueella Luoteis-Kiinassa, jossa arviolta miljoona uiguuria ja muiden etnisten vähemmistöjen edustajaa on tiedotteen mukaan mielivaltaisesti suljettu “uudelleenkoulutusleireille”.

Amnestyn tutkimuksessa käsitellään kolmen EU-maissa toimivan yrityksen valvontateknologian vientiä Kiinaan. Tiedotteen mukaan ranskalainen Morpho, joka on nykyään osa Idemiaa, solmi vuonna 2015 sopimuksen kasvojentunnistuslaitteiston toimittamisesta Shanghain yleisen turvallisuuden virastolle. Ruotsalainen Axis Communications vuorostaan esittelee verkkosivuillaan rooliaan Kiinan valvontayhteiskunnan rakentamisessa. Yritys valmistaa turva- ja etävalvontaan tarkoitettuja kameroita. Hollantilainen Noldus Information Technology on taas myynyt tunteiden tunnistamiseen tarkoitettua laitteistoa esimerkiksi uiguurien vainoon osallistuvalle yliopistolle Xinjiangissa.

Yksikään yrityksistä ei tarjonnut kattavia vastauksia Amnestyn kysymyksiin siitä, miten kauppojen vaikutukset ihmisoikeuksiin on otettu huomioon.