Lähes 60 prosenttia suomalaisista tekee ostoksia verkossa kuukausittain ja kolmannes viikoittain.
Koronaepidemia on kasvattanut verkko-ostamista lähes kolmasosalla suomalaisista, ilmenee Postin selvityksestä.
Valtaosa verkko-ostajista arvioi ostavansa verkosta tulevaisuudessa vielä nykyistä enemmän.
Postin selvityksen mukaan 57 prosenttia suomalaisista ostaa verkosta kuukausittain ja 29 prosenttia puolestaan viikoittain.
Postin paketin ja verkkokauppapalveluiden liiketoimintajohtajan Tommi Kässin mukaan kevään poikkeusaika vaikutti monella tapaa suomalaisten verkko-ostamiseen.
– Verkosta ostamisen aktiivisuus on selkeästi noussut, osin koronan takia. Ostamisessa suosittiin viime vuotta vahvemmin kotimaisia verkkokauppoja, 75 prosenttia verkko-ostajista piti tärkeänä tuotteiden kotimaisuutta, kertoo Kässi tiedotteessa.
Hänen mukaansa verkosta ostettiin myös enemmän ruokaa, elintarvikkeita ja ravintola-annoksia.
– Ruoan ostaminen verkosta on vielä vähäistä esimerkiksi Keski-Eurooppaan verrattuna, mutta sekin on meillä noussut merkittävästi viime vuodesta.
Verkosta tilataan eniten vaatteita, kenkiä ja asusteita sekä kodin elektroniikka, tietotekniikka, puhelimia, laitteita ja tarvikkeita.
Verkko-ostajat arvioivat keskiostoksen arvoksi yli sata euroa, mikä vaihtelee tuotealueittain. Esimerkiksi muodissa keskiostos on noin 81 euroa ja kodin elektroniikassa 199 euroa.
Noin kolmannes ostaa verkosta älypuhelimella. Valtaosa, eli 80 prosenttia kasvatti ostoskoriaan saadakseen ilmaisen kuljetuksen.
Ostamisen helppous on tärkein verkko-ostamista lisäävä tekijä, Posti kertoo.
Palautusten määrä on pysynyt viime vuodesta samalla tasolla. Joka kymmenes verkko-ostaja palautti tilaamansa lähetyksen joko kokonaan tai osittain. Eniten palautuksia tekevät 18-34 -vuotiaat ja palautuksissa korostuu muoti.
Syksyn ja joulun sesongeissa verkosta ostaminen on kasvanut merkittävästi.
Reilu kolmannes on tehnyt ostoksia Black Fridayn ja joulun aikana. Joka kymmenes verkko-ostajista hyödyntää Cyber Mondayn kampanjat, myös marraskuun Singles Day on kasvattanut hieman osuuttaan. Tammialesta ostaa joka kymmenes.
Viime vuonna kuluttajien kokemusten perusteella paras verkkokauppa oli saksalainen Zalando ja suosituin kotimainen Verkkokauppa.com.
Postin verkkokauppatutkimus tehtiin heinäkuussa nettipaneelin kautta. Vastaajia oli 2 380.