Sote-uudistukseen on tehty muutoksia lausuntokierroksen perusteella, tiedotti hallituksen sote-ministerityöryhmä tiistaina.
Esimerkiksi aiemmin sote-maakunta -nimisiä uusia itsehallintotasoja kutsuttaisiin nimellä hyvinvointialue. Nimi muuttuu maakunnaksi, kun esimerkiksi aluekehitystehtävät siirtyvät osaksi kokonaisuutta.
Vaalit olisivat aluevaalit ja alue-sanalla korvattaisiin muitakin aiemmin sote-maakunta -alkuisia yhdyssanoja.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin nimi muuttuisi Hus-yhtymäksi.
Yliopistosairaaloiden ympärille muodostettaisiin viisi yhteistyöaluetta (YTA-aluetta), jotka tekisivät valtuustokausittain yhteistyösopimuksen oman alueensa hyvinvointialueiden kanssa.
Uudenmaan erillisratkaisun mukaisesti Hus-yhtymälle osoitettaisiin koordinaatiotehtävä Uudenmaan YTA-alueen yhteistyösopimuksen valmistelussa.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle joulukuun alussa.
Hyvinvointialueilta edellytettäisiin riittävää osaamista, toimintakykyä ja valmiutta vastata sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Niiden olisi huolehdittava asukkaidensa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta kaikissa tilanteissa.
Palveluja voisi edelleen hankkia yksityisiltä palveluntuottajilta laajasti eli kaikkia palveluja olisi mahdollista hankkia, jollei niiden hankkimista ei ole erikseen laissa kielletty.
Yksityiseltä palveluntuottajalta voisi hankkia esimerkiksi monia sosiaalipalveluja, joita nykyisinkin hankitaan ostopalveluna, kuten kotipalveluja, kotihoitoa, perhehoitoa, asumispalveluja ja laitospalveluja.