USU: Koulujen iltapäivätoimintaa järjestävät usein seurakunnat ja muut aatteelliset toimijat – Lain mukaan uskonnoton vaihtoehto on oltava

Kuvituskuva. Jussi Lopperi

Seurakunnat järjestävät kouluilla iltapäivätoimintaa valtaosassa suurista kaupungeista, ilmenee Uutissuomalaisen selvityksestä. Toimintaa pyörittävät myös kunnat itse sekä järjestöt. Ainakin neljässä kaupungissa järjestäjinä ovat myös yhdistykset, joilla on poliittinen tausta.

Uutissuomalaisen selvityksessä on mukana 20 suurinta kaupunkia. Niistä 13:ssa iltapäivätoimintaa järjestävät paikalliset seurakunnat. Vain seitsemässä järjestäjien joukossa ei ole seurakuntaa. Seurakunnan toimintaa on esimerkiksi Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Espoossa yksi järjestäjistä on kokoomustaustainen Lasten liitto.

Lain mukaan perheillä pitää olla vaihtoehtona valita uskonnotonta toimintaa, jonka pitäisi olla myös helposti saatavilla. Iltapäivätoiminta on vapaaehtoista, mutta usein oman koulun kerholle ei ole vaihtoehtoa.

Eduskunnan oikeusasiamiehen toimistosta kerrotaan Uutissuomalaiselle, ettei toiminnasta ole juurikaan tehty valituksia. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta kerrotaan, että heillä on vastikään ollut käsittelyssä yksi tapaus.

– Siinä seurakunta oli pienessä koulussa ainoa iltapäivätoiminnan järjestäjä, ja toinen koulu olisi ollut hyvin kaukana. Annoimme neuvoja, joiden mukaan asiakas voi olla yhteydessä kunnan suuntaan. Sen jälkeen siitä ei ole kuulunut, sanoo ylitarkastaja Matti Jutila.

Iltapäivätoiminta on maksullista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut