Seurakunnassa koronatartunta – viikkotoiminta keskeytetään

Sipoon suomalaisessa seurakunnassa todettu koronatapaus ei aiheuta muutoksia jumalanpalveluksiin. Arkistokuva. Riitta Ketola

Yhdellä Sipoon suomalaisessa seurakunnassa toimivalla henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Verkkosivuillaan julkaistussa tiedotteessa seurakunta kertoo, että myös muita sen henkilökuntaan kuuluneita on hakeutunut testeihin sekä karanteeniin.

– Koska sairastuminen todettiin syyslomaviikolla, ei altistuneita ulkopuolisia juuri ole. Sipoon kunnan tartuntatautiyksikkö on tietoinen tartunnasta, ja ottaa yhteyttä mahdollisiin altistuneisiin, tiedotteessa kerrotaan.

Tartuntatapauksen takia seurakunta keskeyttää viikkotoimintansa. Peruttavia tapahtumia ovat muun muassa tiistaina 20.10. Nikkilässä ja torstaina 22.10. Söderkullassa järjestettävät perhekerhot, tiistaina 20.10. Söderkullassa ja torstaina 22.10. Nikkilässä järjestettävät junnujen avoimet ovet, keskiviikkona 21.10. Söderkullassa järjestettävä kirkkomuskari sekä tiistaina 20.10. Söderkullassa ja torstaina 22.10. Nikkilässä järjestettävät nuortenillat.

– Käynnistämme toimintaa rajoitetusti, kun henkilökuntaamme kuuluvien testitulokset ovat saapuneet ja karanteeni päättynyt, seurakunnasta kerrotaan.

Tiedotteen mukaan koronatartunta ei aiheuta muutoksia jumalanpalveluksiin tai sovittuihin kirkollisiin toimituksiin vaan ne järjestetään normaalisti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut