Sipoon väkiluku jatkaa vahvaa kasvamista – uusia kuntalaisia tullut tänä vuonna jo yli 370

Sipoolaisia oli elokuun lopussa jo yli 21 500. Ulla Yliherne

Sipoon kunnan väkiluku on jatkanut vahvaa kasvuaan tänä vuonna. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan sipoolaisia oli elokuun lopussa 21 545. Se on 375 asukasta, eli 1,77 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 lopussa, jolloin Sipoon väkiluku oli 21 170.

Loppukesällä käytiin julkisuudessa keskustelua koronaviruksen vaikutuksista maan sisäiseen muuttoliikkeeseen ja ihmisten hakeutumisesta maaseudulle.

Tilastokeskuksen ennakkotiedot eivät kerro väestörakenteen komponenttien muutoksesta kuin kesäkuun loppuun asti. Sen jälkeen väkiluku on muuttunut.

Tammi–kesäkuussa Sipoo oli saanut maan sisäisen muuttoliikkeen ansiosta 286 uutta kuntalaista.

Sipoon lisäksi Itä-Uudellamaalla väkilukuaan ovat tänä vuonna kasvattaneet Porvoo ja Lapinjärvi.

Elokuun lopussa Porvoossa oli asukkaita 50 519, joka on 133 ihmistä enemmän kuin vuodenvaihteessa. Lapinjärven väkiluku oli elokuun lopussa 2 628 (+15 vuodenvaihteesta).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut