Sote-talon kahvilayrittäjää haetaan uusin ehdoin – vuokra alenee yli puolella

Sote-taloon haetaan uudelleen kahvilayrittäjää, uusin ehdoin. Ulla Yliherne

Crista Lassfolk-Feodoroff

Kahvilayrittäjää Nikkilän sosiaali- ja terveysasemalle etsinyt Sipoon kunta ilmoitti kuukausi sitten saaneensa yhden hakemuksen. Elinkeinoyksikön mukaan hakemus oli erittäin lupaava ja hyvin laadittu.

Nyt kunta on kuitenkin päättänyt unohtaa edellisen haun ja avata uuden. Hakemuksensa jo jättäneen kohdalla se tarkoittaa sitä, että hänen on haettava paikkaa uudelleen.

Yrityskoordinaattori Henna Piilo kertoo syyksi poikkeusajan olot.

– Olemme tulleet siihen tulokseen, että kahvilan vuokra on syytä puolittaa, jotta yrittäjällä on todellinen mahdollisuus pärjätä tässä tilanteessa, jonka kestosta kenellekään ei ole varmuutta, Piilo kertoo.

– Emme edes halua, että kahvilaa avataan enää tämän vuoden puolella.

Ensimmäisessä haussa sote-talon kahvilan vuokraksi oli määritelty 650 euroa kuukaudessa. Uudessa haussa vuokrasta annetaan 50 prosentin alennus ainakin ensimmäisen puolen vuoden ajan. Lisäksi, toisin kuin aiemmin, vuokrasummaan sisältyvät nyt myös kahvilan vesi-, sähkö- ja jätemaksut.

Kahvilayrittäjyydestä kiinnostuneet kutsutaan tutustumaan Nikkilän sote-talon kahvilaan 4.11.2020 kello 14–15 koronapandemian varotoimet huomioiden.

Haku päättyy 10.11.2020, johon mennessä kahvilayrittäjyydestä kiinnostuneen tulee toimittaa liiketoimintasuunnitelmansa sähköisesti osoitteeseen henna.piilo@sipoo.fi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut