Pääkaupunkiseudun kaupungit alkavat edellyttää kasvomaskien käyttöä niiden sisäliikuntatiloissa maanantaista 2. marraskuuta alkaen. Kaupungit vetoavat myös yksityisiin toimijoihin, jotta nämä velvoittaisivat kasvomaskin käyttöön.
Asiasta päätti pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä, joka tiukensi aikuisten harrastustoiminnan ohjeita muutenkin.
Kasvomaskin käyttöä suositellaan edelleen kaikissa vapaa-ajan tiloissa. Epidemiologisen arvion perusteella koordinaatioryhmä kuitenkin katsoo, että sisäliikuntatiloissa on perusteltua suosituksen sijasta edellyttää kasvomaskin käyttöä.
Kaupunkien sisäliikuntatiloissa maskia on käytettävä muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana. Maskia ei edellytetä niiltä, joiden terveydentila heidän oman ilmoituksensa mukaan estää sen käytön.
Velvoite koskee kaikkea sisäliikuntaa, esimerkiksi koulujen liikuntatilojen seura- ja harrastuskäyttöä. Sisäliikuntapaikoiksi luetaan myös jäähallit.
Kaupungit eivät tiedotteen mukaan luokittele harrastuksia korkean ja matalan riskin lajeiksi, toisin kuin hallitus. Kaupungit kuitenkin edellyttävät jatkossa jokaiselta toimijalta vielä suunnitelmallisempia muutoksia.
Koordinaatioryhmä listaa useita tällaisia ratkaisuja: ryhmien sekoittamista vähennetään, halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään, sisääntuloa porrastetaan, saattajien ja huoltajien määrää tiloissa vähennetään, ryhmien kokoa pienennetään, turvaetäisyyksiä kasvatetaan tilajärjestelyillä, harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos, osa harrastuksista toteutetaan etänä, harjoitusten sisältöä muutetaan.
Näitä toimia kaupungit toivovat myös yksityisiltä yrityksiltä ja yleishyödyllisiltä toimijoilta.