Helsinkiläisten puhetapa ärsyttää muualla Suomessa, se on nyt tieteellisesti todistettu. Pari viikkoa sitten julkaistu Stadin syntinen s -kirja on vuosien työn tulos, jossa voimansa yhdistävät kielentutkija Mia Halonen, suomen kielen apulaisprofessori Johanna Vaattovaara, "slangiprofessori" Heikki Paunonen ja kaupunkihistorian tutkija Samu Nyström.
Vaattovaaraa lukuun ottamatta he ovat kaikki syntyperäisiä helsinkiläisiä, ja hänkin on asunut Helsingissä lähes 30 vuotta. Ja vaikka tutkijoiden syntyperällä ei pitäisi olla merkitystä, on se Stadin slangista puhuttaessa kynnyskysymys monelle asiaan vihkiytyneelle.
– Helsinki on aina ollut muualta tulleiden kaupunki, jonka kielessä ovat yhdistyneet paitsi suomen ja ruotsin kielen eri murteet, aiemmin myös etenkin venäläisten tulijoiden kieli, Samu Nyström muistuttaa.
Muualla Suomessa "syntisten kaupunkilaisten" puhetyyli on herättänyt pahennusta jo sukupolvien ajan. Stadilaisten puhetavan karsastaminen kulminoituu yleisimmin juuri s-äänteeseen, jonka kuvitellaan milloin sihisevän leuhkan terävänä, milloin lespaavan ylimielisen laiskana.
Yhtä kaikki, helsinkiläisten lausumana s-äänne on ärsyttänyt todistettavasti jo 1860-luvulla.
– Silloin perustetun suomalaisen teatterin näyttelijättäret olivat suomenruotsalaisia, joiden terävää ässää paheksuttiin. Viime vuosikymmeninä stadilaisten s-äännettä on haukuttu milloin pissisten, milloin stailistihomojen puheeksi, Nyström taustoittaa.
– Muihin puhetapoihin verrattuna helsinkiläisten puhetapa on muualla Suomessa ehkä eniten kritisoitu. Jokainen syntyperäinen helsinkiläinen tunnistaa tämän ilmiön.
Stadin syntinen s-kirjan tausta ulottuu aikaan, jolloin kielentutkijat Mia Halonen ja Johanna Vaattovaara huomasivat kuulijoiden suhtautuvan nuivasti, jos nauhalla puhui helsinkiläinen. Usein ärsytyksen nimettiin johtuvan juuri s-äänteestä. Tutkimuksissa ilmeni kuitenkin ristiriita: mitään yksiselitteistä helsinkiläisässää ei ole edes olemassa.
– Tiivistäen voidaan sanoa, ettei se samalla tavalla äännetty s-kirjain ärsyttänytkään, jos sen sanoi vaikka kuopiolainen, Nyström kertoo.
Helsingin puheen historiaan sukeltava kirja osoittaa pienen s-kirjaimen kautta, kuinka pääkaupunkia on parjattu paheellisena paikkana verrattuna viattomaan maaseutuun. Paheksunnan taustalla on myös vaikutelma siitä, että helsinkiläiset ovat nokkavaa väkeä, joka pitää itseään muita parempana.
Toisaalta helsinkiläiset ovat itsekin osanneet olla ylpeitä slangistaan ja ruokkia maaseudulla asuvien alemmuudentunteita, joskus jopa kateutta.
Samu Nyström nostaa esimerkiksi keinotekoisesta jaottelusta helsinkiläisten tavan korostaa paljasjalkaisuuttaan eli sitä, ovatko he ja heidän vanhempansa syntyperäisiä helsinkiläisiä.
– Kaikki suurkaupungit muodostuvat muuttajista. Paljasjalkaisuus on asia, jota on perinteisesti korostettu maalaiskylissä, joita ovat kansoittaneet samat suvut joskus jopa vuosisatoja, Nyström sanoo.
Hän painottaa olevansa ennen kaikkea hyvin iloinen, että Stadin syntinen s-kirja on herättänyt runsaasti keskustelua. Se tarjoaakin tervetulleen pohjan kattavalle keskustelulle stadilaisuudesta, slangista ja myös siitä, onko paikallista puhetapaa sorsittu verrattuna Suomen muihin murteisiin.
Stadin Slangi ry järjestää kirjan tiimoilta keskustelutilaisuuden Kallion kirjastossa keskiviikkona 25. marraskuuta kello 17 alkaen.