Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Helsingissä liikkuu joukkoina yli sata mahdollisesti vaarallista nuorta, väkivallalle uusi ja "yllättävän korostunut" syy

Helsingissä kokoontuu nyt 100–150 nuorta, joiden käytös on vaarallisen väkivaltaista. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.inen

HS mainitsee näiden nuorten suosimiksi paikoiksi esimerkiksi Helsingin päärautatieaseman ja asematunnelin sekä Oodi-kirjaston ja Kampin muodostaman kolmion sekä Itäkeskuksen.

Nuoret eivät ole yksi yhtenäinen joukko, vaan liikkuvat vaihtelevissa kokoonpanoissa. He kohdistavat raakaakin väkivaltaa erityisesti omanikäisiinsä nuoriin.

– Kadulla ei esimerkiksi ydinkeskustassa tai Itäkeskuksessa tällä hetkellä ole kaikille nuorille turvallista myöhään illalla”, sanoo Aseman lapset -järjestössä jalkautuvaa nuorisotyötä tekevä Eliisa Ahlstedt HS:lle.

Suurella osalla näistä nuorista on juuret Lähi-Idässä ja osa ryhmistä on somalialaistaustaisia. Mukana on myös kantasuomalaisia nuoria.

Ilmiöön liittyvät HS:n mukaan muun muassa Alppilassa lokakuun puolivälissä joukolla tehty ryöstö, jossa yksi nuori sai puukosta, sekä lokakuun lopussa Vallilassa tapahtunut epäilty tappo.

Poliisin mukaan väkivallalle ei välttämättä ole "sen kummempaa syytä". Tilanteisiin liittyy kuitenkin usein ryöstö, jonka tavoitteena on saada esimerkiksi merkkitakki tai -vyö. Tämä on jalkautuvaa työtä tekevien ammattilaisten mukaan uusi ilmiö ja myös yllättävän korostunutta, HS kertoo.

HS:n haastattelemien ammattilaisten mukaan taustalla on tekijöiden tunne siitä, että hänellä ei ole yhteiskunnan hyväksymiä keinoja hankkia tuhat euroa maksavaa vaatekertaa.