Sähkö- ja kaasuautojen palot ovat erityisen vaarallisia – turvatyynykin voi palaa räjähdysmäisesti

Kuvituskuva. Arkisto/ Lumikki Haaja
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Ajoneuvopalo voi olla sivustaseuraajalle hengenvaarallinen. Nykyisin perinteisten polttonesteiden lisäksi käyttövoimana voi olla kaasu, vety tai sähkö ja näiden yhdistelmät, jolloin ajoneuvot palavat eri tavoin.

Eri käyttövoimat asettavat täysin uudet haasteet ajoneuvojen sammuttamiselle, toteaa Suomen Palopäällystöliiton toiminnanjohtaja Ari Keijonen.

– Kaasuauto muodostaa varoventtiilin purkaessa liekinheittimen. Sähköautopalossa palon päästessä akuston sisään auto ei sammu kuin upottamalla se esimerkiksi vedellä täytettyyn konttiin, Keijonen selvittää vakuutuskonserni LähiTapiolan tiedotteessa.

Jos ajoneuvo palaa ja ihmishenkiä ei ole vaarassa, voi alkusammutuksen tehdä palopaikalle saapuva, jos se on tilanteessa turvallista. Palon alkuvaiheessa sammutus on mahdollista ja siinä usein onnistutaan.

Pitkälle kehittyneessä täyden palon vaiheessa olevaan autoon kannattaa pitää etäisyyttä ja jättää sammuttaminen pelastustoimelle.

Autopalot saavat usein alkunsa onnettomuuksissa tapahtuneista iskuista tai ajoneuvojen vikaantumisesta. Autosuojassa tai rakennuksen seinustalla palavat ajoneuvot aiheuttavat vuosittain myös lukuisia rakennuspaloja.

Suomessa syttyy vuosittain yli kaksi tuhatta ajoneuvopaloa, kertoo LähiTapiola tiedotteessa.

– Palot korvataan lähtökohtaisesti vapaaehtoisesta ajoneuvovakuutuksesta. Uusissa autoissa on niin paljon elektroniikkaa, että ne pitää käytännössä lunastaa vähääkään suuremman palon jäljiltä, toteaa LähiTapiolan kehityspäällikkö Antti Määttänen.

Palossa vaaraa voi aiheuttaa renkaiden, kaasujousien, akustojen, kaasuautojen ylipaineventtiilien ja turvatyynyjen räjähdyksenomainen palaminen.

– Tutkimme juuri tapausta, jossa auton palaessa rajusti turvatyynyn kaasunkehitin lensi pakettiauton matkustamon takaseinän ja katon läpi, Määttänen kertoo.

Autopalon savu on äärimmäisen myrkyllistä palon aikana voi lentää rikkoutuneita esineitä autosta tai sen kuormasta.

Pelastuslaitos pitää kymmenen metriä turvaetäisyytenä muille kuin välitöntä sammutusta tekeville henkilöille.

– Suosittelemme vähintään kaksinkertaisia turvaetäisyyksiä siviileille. Tällöin pelastustoimelle jää riittävästi tilaa toimia ja oma turvallisuus ei vaarannu. Myös lapsia on hyvä ohjeistaa autopalon seuraamisesta tarpeettomien vaaratilanteiden välttämiseksi, toteaa Palopäällystöliiton Keijonen.

Keijonen huomauttaa, että kun ammattiapua on paikalla, siviilien apu ei ole enää tarpeellista.

Kun liikenteessä kohtaa onnettomuuden tai autopalon, ajonopeutta on laskettava, jotta pelastajien työskentelyn ympäristö pysyy turvallisena. Kännykällä ei kuitenkaan kannata ryhtyä kuvaamaan sillä se kasvattaa lisäonnettomuuksien riskiä.

Hiljattain julkaistu ajoneuvojen käyttövoimatarra helpottaa ajoneuvojen nopeaa tunnistamista.

Tarran ansiosta hätäpuhelun soittaja osaa kertoa ajoneuvon käyttövoiman, mikä nopeuttaa pelastustoimien aloittamista, kun jo matkalla kohteeseen pelastusyksikkö voi päättää oikeasta sammutustekniikasta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut