Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Passihakemusten määrä romahti – miksi ajanvaraus poliisiasemalle voi silti viedä viikkojen päähän?

Passien ja henkilökorttien hakemukset ovat koronaepidemian myötä romahtaneet lähes ennätyksellisen paljon.

Siitä huolimatta joillekin poliisiasemilla saa ajan varattua vasta noin kahden ja puolen viikon päähän. Näin kävi esimerkiksi eräälle espoolaiselle miehelle, jonka piti uusia passi. Hän täytti hakemuksen verkossa, mutta uuden allekirjoituksen ja sormenjälkien ottamisen takia hänen on asioitava myös poliisiasemalla.

Länsi-Uudenmaan poliisin pääpoliisiasemalle Espoon Kiloon ajan sai vasta reilun kahden viikon päähän. Tilanne ei ollut sen parempi Kirkkonummella eikä Helsingissä.

Miksei aikaa saa nopeammin vaikka hakemusten määrä on pudonnut?

Kilon pääpoliisiasemalla käy päivässä parisataa asiakasta, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisin lupapäällikkö Leena Höysniemi.

– Ajanvarausasiakkaille on neljä linjaa ja niissä asioi yhteensä reilut sata asiakasta. Lisäksi sisään käveleviä jonottajia eli vuoronumeron ottavia asiakkaita tulee tälläkin hetkellä 70–80 päivässä.

Koronaepidemian takia yksi ajanvarauslinja on poistettu käytöstä, jotta sisätiloissa ei olisi kerralla liikaa ihmisiä. Osa asiakkaista joutuu silti jonottamaan ulkona.

– Meillä on myös räätälöidyt ajat riskiryhmäläisille, Höysniemi sanoo.

Yhdeksi syyksi ajanvarausten venymiselle hän arvelee myös sen, että helsinkiläiset käyvät paljon asioimassa Kilossa.

– Meille ajan saa nopeammin kuin Helsingissä ja pysäköintipaikkoja on riittävästi.

Höysniemi huomauttaa, että Länsi-Uudellamaalla ajan saa parissa päivässä Lohjan ja Raaseporin poliisiasemilla.

– Ja on hyvä muistaa, että vuosi sitten meille sai ajan varattua kolmen-neljän viikon päähän ja nyt sen saa suunnilleen alle kahdessa ja puolessa viikossa.

Asiakkaita siis riittää, vaikka Länsi-Uudellamaalla on haettu passeja 41 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

– Iso pudotus johtuu pitkälle siitä, että viime vuonna hakemuksia tuli erittäin paljon, Höysniemi toteaa.

Vuosi sitten passihakemuksia tuli syyskuun loppuun mennessä yli 60 000 kappaletta ja tänä vuonna 36 000.

Vähennys näkyy Höysniemen mukaan ennen kaikkea sähköisessä asioinnissa, vaikka lupaviranomainen pyrkiikin juuri siihen asiakkaita kannustamaan.

– Passien ja henkilökorttien sähköisessä hakemisessa ei ole jonoa.

Matkustusasiakirjan biotunnisteet vanhenevat kuudessa vuodessa. Siksi asiakirjojen uudistaminen edellyttää tietyin väliajoin asiointia poliisin lupapalvelussa.

Henkilökorteissa vähennystä on kolmannes. Tänä vuonna niitä on myönnetty syyskuun loppuun mennessä runsaat 20 000 ja viime vuonna samaan aikaan 29 000.

– Henkilökortteja haettiin viime vuonna tosi paljon, koska pankit eivät enää hyväksyneet ajokorttia henkilötodistukseksi, Höysniemi kertoo.

Myös passia käytetään yhä enemmän asioinnin varmentamisessa eikä vain matkustusasiakirjana.

Korona-aika on hyvä tilaisuus uusia vanhaksi käyneitä asiakirjoja. Ja kesällä passeja haettiin Höysniemen mukaan taas lähes entiseen tahtiin, kun koronepidemiassa oli vähän helpotusta näkyvillä.

– Sitten se notkahti taas. Passien hakeminenkin on suhdanneherkkää, hän naurahtaa.