Kumlansilta on pian valmiina katuyhteytenä Sipoonjoen yli – "Työt valmistuvat joulukuun alussa"

Kuva Kumlansillan rakentamisvaiheesta, kun muotit olivat valmistumassa_heinäkuussa. Sipoon kunta

Jouni Lampinen

Sipoonjoen ylikulkusilta nimeltään Kumlansilta on rakentunut ja etenee käyttöönsä aikataulussaan Nikkilässä.

Silta sijoittuu Nikkilässä lähelle junarataa, Pornaistentien kupeeseen, suoraan Mixintietä vastapäätä.

Silta kulkee Sipoonjoen yli uutena katuyhteytenä, Jokilaaksontienä.

Jokilaakson puolella uusi tie liittyy jo kaavoitetulle Löydöstielle.

– Rakentaminen on edennyt suunnitellusti, kunnan rakennuttajainsinööri Ari Luomala kertoo.

– Silta itsessään on viimeistely- ja asfalttitöitä vaille valmis.

Työt valmistuvat joulukuun alussa, kuten oli alun perin tarkoituskin, Luomala vahvistaa.

Kuva Kumlansillan rakentamisvaiheesta, kun valutöitä oli tehty syyskuussa. Sipoon kunta

Sillan rakentamiskustannukset ovat pysyneet budjetissaan, vajaassa miljoonassa eurossa.

Kumlansillalle tulee kaksi ajokaistaa, yksi molempiin suuntiin, sekä kaksi kevyen liikenteen kaistaa, yksi sillan molemmille reunoille.

Kuva Kumlansillan rakentamisvaiheesta, kun vuorossa oli raudoitusten tekoa elokuussa. Sipoon kunta

Kumlansilta tulee valmistuessaan korvaamaan Laaksosuontien vanhan ylikulkusillan, joka jää kevyen liikenteen käyttöön.

– Tarkistamme liikennejärjestelyitä, kun uusi silta valmistuu.

Kuva Kumlansillan rakentamisvaiheesta syyskuussa. Sipoon kunta

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut