Sipoolainen Amanda Soini on ehdolla Suomen Lucia-neidoksi – "Tarvitsemme rakkautta"

Kulttuuri: 18-vuotias sipoolaisnainen on ehdokkaana koko Suomen Lucia-neidoksi.

Sipoossa asuva Amanda Soini kertoo Lucia-neitoehdokkaiden jakavan tahdon tuoda iloa ja valoa ihmisille. Jouni Lampinen

Jouni Lampinen

Amanda Soini on yksi kymmenestä ehdokkaasta Lucia-neidoksi. Tänä vuonna valtakunnan valon tuoja talven pimeyteen voi siis olla sipoolainen, sillä Soini asuu Söderkullassa.

Soini näkee Lucian päivän ja siihen liittyvät perinteet kauniina. Hän tietää, että pyhimyskulttuuriin liittyvillä traditioilla on paljon ystäviä Suomessa, erityisesti suomenruotsalaisten keskuudessa. Soini toivoo ja uskoo siihen, että Lucia-perinne saisi sijaa kaikkien suomalaisten iloksi.

– Lucian päivänä Lucia kruunataan Helsingin tuomiokirkossa. Siellä on tosi paljon ihmisiä. Sitten on Lucia-kulkue, jossa menee hevosetkin kärryineen ja Lucia vilkuttaa ihmisille.

Edellä mainitut juhlavaiheet ovat täyttäneet aikaisempina vuosina tuomiokirkon ja kerännyt noin 30 000 ihmistä Senaatintorille sekä kulkueen reitille.

– Tänä vuonna vältetään sitä, että liian moni tulisi samaan paikkaan. Päivä toteutetaan eri tavalla.

Lucia kruunataan sunnuntaina 13. joulukuuta klo 17 Helsingin tuomiokirkossa.

Vallitsevan tilanteen vuoksi kirkko ei ole avoinna yleisölle. Tunnelmallisesta tapahtumasta voi kuitenkin aiempien vuosien tapaan nauttia televisiolähetyksen kautta.

Perinteeseen kuuluva Lucia-neito on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää. Hän on valotar.

– Tarvitsemme rakkautta, yhdessä oloa ja valoa. Lucia on valon tuoja, joka esiintyy monessa paikassa ympäri Suomea, laulaa kulkueensa ja kuoronsa kanssa. Hänen tehtävä on tuoda valoa, rakkautta ja jaksamista synkkään talveen.

– Ja sitä todellakin kaivataan tänä vuonna. Siksi toivon, että Lucia-perinne ei olisi sidottu kieleen.

Suomen Lucia on tosiaan kaikkien suomalaisten Lucia, Soini painottaa.

Vuoden 2020 Lucian kruunaa opetusministeri Li Andersson. Viime vuonna kruunaustehtävän hoiti presidentti Tarja Halonen.

Lucia-neitoehdokkaita voi äänestää 25.11. asti. Ehdokkaisiin voi tutustua Suomen Lucian sivustolla lucia.fi

Lucia-perinnettä Suomessa vaalii Folkhälsan.

Lucia-neito on kasvot positiiviselle tulevaisuuden uskolle.

– Tärkeää ei ole miltä Lucia-neito näyttää. Ulkokuori ei kerro periaatteessa mitään. Se on enemmän sitä, mitkä ovat sinun aikomuksesi ja miten tuot sitä iloa ja valoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut