Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsinkiläispuiston edustalle jälleen iso lentonäytös – vuonna 2017 paikalle tuli jopa 130000 katsojaa

Suomen Ilmailuliitto kumppaneineen järjestää perjantaina 11. kesäkuuta 2021 Helsingin Kaivopuistossa ilmaisen lentonäytöksen. Kaivari 21 -nimisessä näytöksessä esiintyy siviili-ilmailun klassikoita ja nykypäivän kalustoa. Tapahtumassa on myös kaksipäiväinen näyttely, kerrotaan Suomen Ilmailunäytöksen tiedotteessa.

Suomen Ilmailunäytös Oy on urheilu- ja harrasteilmailun valtakunnallisen keskusjärjestön Suomen Ilmailuliitto ry:n kokonaan omistama lentonäytösten ja ilmailutapahtumien järjestämiseen vuonna 2018 perustettu yritys.

Tapahtuman innoittajana on monien mieleen painunut Suomen Ilmailumuseon järjestämä, tiedotteen mukaan peräti 130 000 katsojaa Helsingin rannoille kerännyt Kaivopuiston lentonäytös 2017. Ensi kesän Kaivari 21 tavoittelee tämän Suomen ennätyksen rikkomista maailmanluokan ohjelmalla ja jännittävillä oheistapahtumilla. Kaivopuiston näyttely toteutetaan aiempaa laajemmalle alueelle.

Tapahtumaan on odotettavissa mukaan kaikki HX-tarjoajat, HX-hanke on hanke, jossa Suomen nykyiset Hornet-hävittäjät korvataan uusilla. Lentonäytöstiedotteen mukaan Kaivari 21 -näytös ajoittuu HX-hankkeen kannalta mielenkiintoiseen hetkeen: Valtioneuvoston hävittäjähankintapäätös on odotettavissa ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

– Kesäkuun tapahtuma-aikaan tilanne lienee vielä avoin, mutta lopulliset tarjoukset on jätetty. Veronmaksajille tarjoutuu näin hieno tilaisuus nähdä koko viisikko vielä kerran yhdessä ja samassa tapahtumassa, kertoo Kaivari 21:n tapahtumajohtaja Markku Kyyrönen tiedotteessa.

Tapahtumajärjestelyissä seurataan Kyyrösen mukaan tarkasti covid-19-tilannetta.

– Mikäli tilanne on sellainen, ettei tapahtumaa voitaisi koronan takia järjestää, täytyy tilanne silloin hyväksyä. Toivomme kuitenkin, että virus on ensi kesänä hallinnassa, ja suuriakin ulkoilmatapahtumia voidaan pitää, Kyyrönen jatkaa.