Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Häiritseekö naapurista tuleva meteli? Lakimies ja poliisi kertovat, mikä sallitaan ja mikä ei

Juttu on julkaistu alun perin 20.4.2016.

Häiritseväksi katsottavan melun pitää olla toistuvaa ja pitkäaikaista. Esimerkiksi 5–6 tuntia päivässä jatkuva pianonsoitto voi olla sellaista.

Kerrostaloissa asuvien kesken tulee usein erimielisyyksiä melusta, joka haittaa ihmisiä eri tavoin. Kiinteistöliiton neuvontalakimies Virpi Hienonen sanoo, että yleisimmät kiistakysymykset koskevat koirien haukuntaa, juhlimista, musiikin kuuntelua, tai soittoa sekä riitelyn ääniä.

– Melusta häiriytyneen pitäisi ensisijaisesti ottaa yhteyttä melun aiheuttajaan tai isännöitsijään. Kaikki eivät esimerkiksi tiedä, että heidän koirallaan on tapana haukkua, kun isäntäväki on pois kotoa.

– Silloin voi kysäistä, että tiedättekö koiranne ikävöivän teitä päivisin – voisikohan asialle tehdä jotakin.

Elämisen äänet kuuluvat kerros- ja rivitaloihin, mutta vuorokauden ajallakin on merkitystä. Osassa asuntoyhtiöissä on vahvistettu järjestyssäännöt, jonka mukaan hiljaisuus on tyypillisimmin kello 22–07. Naapurit pitää ottaa silloin erityisen hyvin huomioon.

– Häiriötapauksissa voi tulla kysymykseen vuokrasopimuksen irtisanominen tai omistusasunnossa metelöivän kohdalla jopa asunnon haltuunotto enintään kolmeksi vuodeksi. Se on taloyhtiön sisäinen asia. Ensiksi on annettava varoitus.

– Asunnon omistaja ei välttämättä tiedä vuokralaisensa aiheuttavan melua.

Häiritseväksi katsottavan melun on oltava tuomioistuimien antamien ennakkotapauksien valossa toistuvaa ja pitkäkestoista. Esimerkiksi 5–6 tuntia päivässä jatkuva pianonsoitto voi olla sellaista.

Aiheutuvan häiriön merkittävyys arvioidaan tapauskohtaisesti. Yölläkin voi käydä vessassa, mutta äänekäs juhlinta ei ole sopivaa. Remontit pitää tehdä ennen iltakymmentä.

Poliisi ei puutu kerros- ja rivitalon sisällä ilmeneviin meluhaittoihin, ellei kysymys ole ilmiselvästä tappelusta tai tahallisesta kotirauhan häirinnästä.

Koiran haukkuminen ei tätä kynnystä ylitä.

– Kotirauhan rikkomisen pitää olla tahallista. Metelin aiheuttajan on siis oltava tietoinen aiheuttamastaan häiriöstä ja hyväksyä se, linjaa rikoskomisario Lalli Jylhä.

– Kyllä koirakin voidaan tarvittaessa ottaa mukaan, jos se äityy kovin pahaksi. Tällaista tilannetta ei tosin tule mieleeni, sanoo komisario Joni Tonteri.

Tilanne ei ole menetetty, jos äänet ovat yksin jäävän koiran aiheuttamia. Koiraa voidaan kouluttaa ja sille voidaan hankkia leluja ajankuluksi. Koiran normaali olotila muuten tyhjässä kodissa on lepo ja rauhoittuminen.

– Koira väsyy aivotyöstä. Ulkoilu on sen hankkimiseksi tehokasta, koska koiralla on lenkillä paljon virikkeitä. Se voi olla varttitunnin kuluttua ihan puhki, sanoo eläintenhoitaja Salla Vaajakorpi.

Koirilla on tapana haukkua. Koirahoitola Onnentassua pitävä Riitta Lehtonen sanoo, että vastoin tottumuksiaan yksin jäävä koira voi haukkua ikävissään yhtä päätä, vaikka sen normaali olotila olisikin lepo.

Koiran voi opettaa jäämään yksin kotiin. Rutiini tuo niille turvaa ja radion voi jättää auki.

Koiralle sanotaan ensiksi, että odota, jonka jälkeen lähdetään ulko-ovesta ulos. Jatkossa poistutaan hiukan pidemmäksi aikaa.

– Koiralle voi hankkia aktivoivia esineitä. Se voi olla puuhalelu, jonka sisällä on namipala, jonka esiin saanti vie aikaa. Tällaisen voi tehdä vaikka maitopurkista. Eläinkaupoissa myydään myös palloja, joiden sisälle voidaan laittaa vaikkapa nakki.

– Haukkumisen estävät pannat eivät opeta koiralle mitään, sanoo Lehtonen.

Koiran ei pitäisi mieltää ajankulua.

– Omat koirani tuntuvat ymmärtävän sanoja. Ne tietävät, että olen vain vähän aikaa poissa, kun sanon meneväni kauppaan. Ne osaavat varautua pidempään loikoiluun, kun sanon lähteväni töihin, Vaajakorpi sanoo.