Sipoossa kuljetaan jatkossa sähköbusseilla – ensi elokuusta liikenteeseen saadaan 22 uutta autoa

Liikenne: Uuden sopimuksen myötä Sipoon teillä liikennöi ensi elokuusta lähtien 22 sähköbussia.

HSL:n osastonjohtaja Tero Anttila kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että uusi kilpailutettu sopimus lisää sähköbussien määrää Sipoon liikenteessä. Arkistokuva. Arkisto/Klaus Nurmi

Ulla Yliherne

Oy Pohjolan Liikenne Ab tulee vastaamaan Sipoon bussiliikenteestä myös tulevina vuosina. Yhtiö huolehtii Sipoon bussiliikenteestä jo tällä hetkellä.

Pohjolan Liikenne voitti HSL:n kilpailutuksen, jossa mukana oli lähes koko Sipoon bussiliikenne eli yhteensä 37 linjaa ja 26 autoa.

Uusi sopimus astuu voimaan elokuussa 2021 ja on voimassa seitsemän vuotta. Tarvittaessa sopimusta voidaan vielä jatkaa kolmen vuoden jatko-optiolla.

– Saimme yhteensä kuusi tarjousta Sipoon bussiliikenteen osalta. Vaikka Pohjolan Liikenteen hinta oli hieman edullisimman tarjouksen tehneen hintaa kalliimpi, liikennöitsijän sähköbussikalustosta saamat laatupisteet ratkaisivat lopulta kilpailutuksen, HSL:n osastonjohtaja Tero Anttila kertoo.

Anttilan mukaan uusi seitsemän vuoden sopimus tuo säästöä Sipoon bussiliikenteeseen 980 000 euroa vuodessa eli yli 15 prosenttia nykyisestä hinnasta.

Merkittävin uudistus lienee kuitenkin se, että jatkossa valtaosa Sipoon linja-autoista on sähköbusseja. Ensi vuoden elokuusta alkaen Sipoossa liikennöi 22 uutta sähköbussia.

Sähköbussikalustosta saamat laatupisteet ratkaisivat lopulta kilpailutuksen.

Näistä 12 on uutta matalalattiaista sähköbussia, joilla HSL:n mukaan on pituutta 12 metriä ja 34 istumapaikkaa.

Lisäksi Sipoon liikenteeseen tulee kymmenen 15 metristä sähköbussia, joissa istumapaikkoja on 47.

Uusi sopimus edellyttää myös, että Pohjolan Liikenne korvaa tulevan sopimuskauden aikana jäljelle jäävät neljä vanhempaa dieselbussia. Näistä kaksi korvataan 34-paikkaisilla sähköbusseilla ja loput kaksi Euro-6 -päästöluokan dieselbusseilla.

Uusien sähköbussien myötä sähköisen bussiliikenteen osuus Sipoossa on ensi elokuusta alkaen noin 85 prosenttia. Kun kaikki 24 sähköbussia saadaan aikanaan käyttöön, osuus nousee yli 90 prosenttiin.

– Olemme HSL:ssä ilahtuneita siitä, että saamme kilpailun ansiosta liikenteeseen sähköbusseja enemmän kuin tarjousehdoissa edellytimme. Se auttaa meitä saavuttamaan päästövähennystavoitteemme varmemmin ja nopeammin kuin olemme suunnitelleet, Anttila toteaa.

Kaiken kaikkiaan HSL:llä on ensi elokuusta alkaen käytössä 164 sähköbussia. Yhtiön tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä 30 prosenttia sen käyttämistä linja-autoista olisi sähköbusseja. Se tarkoittaa reilua 430 autoa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut