Kunta tiedottaa uusista rajoituksista, mutta kaikkea ei suljeta Sipoossa – "On entistä tärkeämpää, että nuorille on jokin turvallinen paikka"

Monitoiihalli sulkeutuu pääosin toiminnalta, mutta rakennus saattaa olla esimerkiksi koulujen opetuskäytössä. Mia Tadic

Sipoon kunta tiedotti perjantaipäivänä (27.11.) ottavansa käyttöön entistä tiukempia rajoituksia koronaviruspandemian leviämisen estämiseksi.

Useimmat julkiset tilat suljetaan lauantaista 28.11. alkaen kolmeksi viikoksi.

Kunnan nuorisotilat Nuorkka ja Pleissi pidetään avoinna, mutta alakouluikäisten iltapäiviä ei järjestetä.

– Liikuntapaikkojen sulkeutuessa katsomme, että on entistä tärkeämpää, että nuorille on jokin turvallinen paikka oleskella, sivistysjohtaja Jukka Pietinen sanoo.

Toisen asteen koulutus siirtyy etäopetukseen 1.12. alkaen, ja kaikki kunnan yleisötilaisuudet perutaan 18.12. asti.

Toisen asteen koulutus ja Sipoon opisto siirtyvät etäopetukseen

Lukiot ja ammatillinen toisen asteen koulutus siirtyy Sipoossa etäopetukseen tiistaista 1.12. alkaen. Etäopetus jatkuu joululomaan saakka.

Sipoon lukioissa on varauduttu etukäteen etäopetukseen siirtymiseen, ja Sibbo gymnasiumissa myös järjestettiin opetus etänä parin viikon ajan loka-marraskuun vaihteessa.

Perusopetuksessa jatketaan lähiopetusta.

Myös Sipoon opisto siirtyy etäopetukseen syyslukukauden loppuun asti siltä osin, kun opetusta on järkevää järjestää etänä.

Jos kurssi ei sovellu etäopetukseen, keskeytetään se.

Poikkeuksena alle 15-vuotiaiden toimintaa ja pitkäaikaistyöttömille sekä maahanmuuttajille suunnattuja koulutuksia jatketaan lähiopetuksena.

Sipoon kunta sulkee valtaosan kunnan julkisista sisätiloista 28.11.-18.12.. Myös koulujen liikuntasalien iltakäyttö on kielletty.

Kunta suosittelee myös, että yksityiset toimijat sulkevat vastaavat liikunnan ja vapaa-ajan sisätilat.

Kirjastoissa ei saa oleskella

Kirjastojen tiloja ei suljeta kokonaan, mutta niissä saa ainoastaan käydä asioimassa ja noutamassa ennakkoon varattua aineistoa 18.12. asti.

Tämä tarkoittaa sitä, että kirjastossa saa käydä noutamassa ennakkoon varattua aineistoa ja palauttamassa aineistoa. Asiointia ohjataan kirjastoissa esimerkiksi sermein ja sisäänkäyntiä ja uloskäyntiä ohjaamalla siten, ettei lähikontakteja pääse syntymään.

Kaikki muu oleskelu kirjaston tiloissa kielletään, eikä kirjaston kokoushuoneita voi varata iltakäyttöön.

Sipoo tiedottaa peruvansa kaikki kunnan järjestämät yleisötilaisuudet 18.12. saakka lukuun ottamatta verkossa striimattavia tilaisuuksia.

Kaikki kunnan järjestämät aikuisten ryhmäharrastukset keskeytetään 18.12. saakka.

Sen sijaan 12-17-vuotiaiden ryhmäharrastuksia voidaan järjestää ulkotiloissa turvälein ja kasvomaskein, mutta ei sisätiloissa, kunta ilmoittaa.

Alle 12-vuotiaiden ryhmäharrastuksia jatketaan niin sisä- kuin ulkotiloissa niiltä osin kuin ne voidaan järjestää ilman lähikontaktia.

Aiemmin annetut rajoitukset ja suositukset pysyvät voimassa muilta kuin nyt tiukentuneilta osin.

Kunta on kehottanut lisäksi omaa henkilökuntaansa välttämään vapaa-ajallaankin turhia lähikontakteja ja käyttämään kasvomaskia.

Kunnan asiakaspalvelun toiminnasta

Kirjastojen aukioloajat muuttuvat

Söderkullan kirjaston omatoimiaika suljetaan, koska suositusten noudattamista ei silloin voida valvoa. Kirjastojen aukioloaikoja myös muutetaan soveltumaan paremmin poikkeukselliseen tilanteeseen. Pääkirjasto Nikkilässä palvelee 18.12.2020 asti ma-to 9-18 ja pe 9-16. Lauantaisin kirjaston on suljettu. Söderkullan kirjasto palvelee ma-ke 8-18 ja to-pe 8-16. Viikonloppuisin kirjasto on suljettu.

Pääkirjaston kahvilan Café Emilien toiminta jää tauolle jo aiemmin ilmoitettua aikaisemmin.

Café Emilie sulkeutuu lauantaista 28.11.2020 alkaen.

Kunnan asiakaspalvelupisteet SipooInfo Nikkilä ja SipooInfo Söderkulla pysyy avoinna. Näin turvataan oikeus välttämättömiin palveluihin ja asiointiin.

SipooInfo Nikkilässä on myös mahdollisuus käyttää asiakastietokonetta.

Söderkullassa asiakaspäätteet rajataan sermein kirjaston puolelle ja ne ovat käytettävissä kirjaston aukioloaikoina.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut