Neljäsluokkalainen Pihla kuvitti koulunsa lauluvihon

Mika Waltarin koulussa neljättä luokkaa käyvä Pihla Mäenpää on tyytyväinen, siihen miltä hänen piirustuksensa nuottivihossa näyttävät. Vieressä koulun opettajat Anna Kilpeläinen (vas) ja Irja Kuisma. Jaska Nurmi

Ulla Yliherne

Pornaisissa asuva 10-vuotias Pihla Mäenpää selaa käsissään olevaa Laulun väri ja valo -nuottikirjaa. Kirja on hänelle erityinen paitsi sen takia, että siihen on koottu hänen oman koulunsa, Mika Waltarin koulun, eri tilaisuuksiin tehtyjä lauluja, myös siksi, että Pihla on piirtänyt nuottikirjan kuvitukset.

– Kun opettaja kysyi, tekisinkö lauluvihkoon kuvitukset, se tuntui jännittävältä, mutta myös hauskalta, neljättä luokkaa käyvä Pihla kertoo.

Lopputulokseen nuori taiteilija on tyytyväinen.

– Kuvat näyttävät jopa paremmilta kuin ajattelin, hän toteaa.

Omat suosikkinsakin Pihla on löytänyt kuvitusten joukosta.

– Tykkään auringosta ja kuusta, Taivaan tulet -laulun kuvista sekä planeetta-piirroksista, hän luettelee.

Kymmenvuotias Pihla Mäenpää kertoo piirtävänsä usein kotona. Anna Kilpeläinen

Marraskuussa ilmestyneen lauluvihkon sävellykset on tehnyt Mika Waltarin koulun opettaja Irja Kuisma. Lisäksi hän on vastannut laulujen sanoituksista yhdessä koulun toisen opettajan, Anna Kilpeläisen kanssa.

Nuottigraafisen työn nuottivihkoon on tehnyt Jorma Martikainen.

Lauluja vihossa on yhteensä 17.

Lauluvihossa olevia lauluja on esitetty niin koulun juhlissa kuin näytelmissä. Niitä on laulettu musiikkitunneilla kuin koulun kuoron esiintymisissä.

– Laulujen aiheet ovat lasten ja nuorten maailmasta ja ne myötäilevät vuodenaikoja, Anna Kilpeläinen kuvailee.

Kokonaisen nuottivihon he päätyivät kokoamaan yleisestä toiveesta.

– Laulujen nuotteja on kyselty meiltä laulujen tekijöitä eri yhteyksissä. Aktia-säätiön tuella nuottivihko on saatu nyt toteutettua, hän kertoo.

Lauluvihkoa on saatavilla Pornaisten Sarinakulmasta sekä vihon tekijöiltä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut