Tapahtuma-alalle on luotu periaatteet, joita noudattamalla Suomessa voidaan järjestää tapahtumia turvallisesti koronaepidemian aikanakin.
Periaatteet loi opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) asettama työryhmä, jossa on ministeriön lisäksi mukana eri tapahtumajärjestäjien edustajia.
– Periaatteet eivät koske tätä tilannetta, kun on lockdown, sanoi työryhmää vetänyt OKM:n valtiosihteeri Tuomo Puumalainen tänään maanantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Periaatteissa sanotaankin, että leviämisvaiheessa tapahtumia ei järjestetä lainkaan.
Perus- ja kiihtymisvaiheissa tapahtumissa edellytetään kasvomaskin käyttöä niin sisä- kuin ulkotiloissakin.
Kiihtymisvaiheessa järjestäjän on sekä sisä- että ulkotiloissa järjestettävä tilojen käyttö niin, että "asiakkaiden ja muiden osallistujien on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa".
Perusvaiheessa tilojen käyttö on järjestettävä "väljästi", yleisölle on järjestettävä mahdollisuus käsien puhdistamiseen, tiloja ja pintoja on puhdistettava sekä yleisölle annettava toimintaohjeistusta.
Työryhmä esittää, että periaatteisiin sitoutuneille tapahtumajärjestäjille annetaan lupa käyttää viestinnässään Vastuullinen tapahtuma -leimaa. Sillä tapahtumajärjestäjä kertoisi, että tapahtumassa sitoudutaan noudattamaan viranomaisohjeita ja juuri julkistettuja periaatteita.
Työryhmä jatkaa vielä työtään tammikuussa.