Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ensimmäiset kesätyöpaikat ovat jo haettavissa – S-market ja Lidl rekrytoivat nuoria

Osuuskauppa Varuboden-Osla on jo käynnistänyt haun tulevan kesän kesätyöpaikkoihin. Tänä vuonna kesätyö- ja kesäharjoittelupaikkoja on tarjolla viime vuoden tapaan noin 450 nuorelle.

Osuuskaupan tiedotteen mukaan kesätöitä on tarjolla kaikissa Varuboden-Oslan toimipaikoissa itäisellä ja läntisellä Uudellamaalla sekä Ahvenanmaalla, eli ABC-asemilla, S-marketeissa, Saleissa, Prismassa, Sokoksella sekä S-Raudassa ja S-Gardenissa.

Työtehtäviäkin on monenlaisia toimipaikan toimialan mukaan, eli myyjän, liikennemyymälätyöntekijän, tarjoilijan ja kokin töitä.

Osaan tarvitaan koulutusta sekä työkokemusta, mutta moni tehtävä on myös mahdollista oppia perehdytyksessä, kunhan on kiinnostunut asiakaspalvelusta.

Sipoossa VBO:n toimipaikkoja ovat Söderkullan ja Nikkilän S-marketit. Viime kesänä niissä työskenteli yhdeksän kesätyöntekijää sekä 20 Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijaa.

Tämän vuoden kesätyöpaikkoja tulee hakea viimeistään ystävänpäivänä 14. helmikuuta täyttämällä osuuskaupan verkkosivuilla vbo.fi olevan sähköisen hakulomakkeen. Tutustu ja tienaa -kesäharjoitteluun voi hakea 7. maaliskuuta saakka samasta verkko-osoitteesta.

Myös kauppaketju Lidl ilmoitti torstaina, että se tarjoaa kesätyötä yli tuhannelle hakijalle myymälöissä eri puolilla Suomea sekä kolmessa jakelukeskuksessaan. Lidlin kesätyöpaikat tulevat hakuun ensi maanantaina 11. tammikuuta. Kesätyöhakemus Lidliin tulee jättää 1. helmikuuta mennessä osoitteessa lidl.fi/kesatyo.