Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Varovasti paluuliikenteessä! Lumimyräkkä teki Kehä III:sta hurjan onnettomuusrysän – Muillakin pääkaupunkiseudun väylillä onnettomuudet haitanneet liikennettä pitkin päivää

Pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteessä on myös iltapäivällä syytä pitää pää kylmänä, sillä aamulla onnettomuuksille altistanut myräkkä ei näytä laantumisen merkkejä.

Liikennekeskus Fintraffic varoittaa, että keli on koko Suomen etelä- ja länsiosissa erittäin huono. Sakea lumisade heikentää näkyvyyttä ja kova tuuli kinostaa lunta kaduille sekä maanteille. Finntrafic on valtion erityistehtäväkonserni, joka toimii liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa.

Pääkaupunkiseudun pääväylillä on tänään sattunut kymmeniä onnettomuuksia, jotka ovat haitanneet liikennettä pitkin päivää. Erityisen paljon onnettomuuksia sattui aamun ruuhka-aikaan ja erityisesti Kehä III:lla, jolla onnettomuuksia kertyi sumaksi asti.

Onnettomuustilannetta voi seurata Fintrafficin Liikennetilanne-verkkopalvelusta.

Helsingin poliisi twiittasi aamulla videon, jossa näkyy työmatkaliikenteen todellisuus tänään. Poliisi muistutti, että näissä olosuhteissa on pidettävä vähintään 4 sekunnin turvaväli, mikä 80 kilometrin tuntinopeudella tarkoittaa 80:tä metriä.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Kehä III:lla sattui pelkästään aamun työmatkaliikenteen aikaan Fintrafficin mukaan kymmenen onnettomuutta. Osa niistä tapahtui jo kuuden aikaan aamulla, osa pahimpaan ruuhka-aikaan.

Lisää onnettomuustiedotteita tuli pitkin päivää.

Aamun onnettomuudet saatiin raivattua päivän aikana. Pisimpään vei Helsingissä Ala-Tikkurilan kohdalla sattunut rekan perävaunun kaatuminen. Kello 7.40 maissa alkanut tilanne sulki aluksi koko idänsuuntaisen liikenteen, mutta kello 9.20 aikaan poliisi tiedotti saaneensa osan kaistoista auki ja kello 14.40 maissa tuli tieto, että koko tilanne on ohi.

Onnettomuuksia sattui Kehä III:lla päivän aikaan Vantaalla useita ja Espoossakin oli tilanne päällä.

Myös Lahdenväylällä on sattunut tiistain aikana useampi onnettomuus Vantaan puolella.

Kehä I:llä Helsingissä sattui onnettomuus kello 8.40 Malmin ja Pihlajamäen liittymän välillä sekä kello 8.56 välillä Pukinmäenkaari–Pukinmäki.

Ykköstiellä eli Turunväylällä liikennettä haittasi aamuliikenteessä Helsingin suuntaan Laajalahden kohdalla sattunut kolari, jossa oli osallisena useita autoja.

Poliisi kertoo Twitterissä, että onnettomuudessa vältyttiin henkilövahingoilta.

Länsiväylällä sattui onnettomuus Helsingissä Katajaharjun liittymässä kello 10.51. Tilanne saatiin kuitenkin raivattua ja liikenne pääsi taas kulkemaan jo ennen klo 11.30.

Tuusulanväylällä puolestaan sattui kello 8.14 onnettomuus Vantaalla Tammiston ja Kehä III:n liittymien välillä.

Poliisi pyysi aamulla Twitterissä, että autoilijat harkitsisivat tänään jäämistä kotiin etätöihin lumipyryn takia.

Jos etätöihin ei voi jäädä, työmatkaan pitäisi ainakin varata aikaa ja välttää vapaa-ajan autoilua ruuhka-aikoina.

Saman toiveen esitti jo maanantaina Helsingin pelastuslaitos.

Juttua muokattu 12.1.2021 klo 8.27: Lisätty tieto poliisin kehotuksesta välttää autoilua. klo 8.51 lisätty tiedot useista onnettomuuksista ja tieto Liikennetilanne-sivustosta. Klo 8.56 lisätty tiedot Lahdenväylän onnettomuuksista. Klo 9.05 Lisätty lisää Kehä III:n onnettomuuksia. Kello 9.16 Lisätty tieto, että Kehä III:lla ollut aamun aikana jo kymmenen onnettomuutta sekä lisätty yksi Kehä I:n onnettomuus. Klo 9.32 Lisätty tieto, että rekan perävaunun kaatumisen takia enää yksi kaista tukossa. Klo 9.37 Lisätty tieto, että Ykköstien kolaritilanne ohi. Klo 9.50 lisätty tieto, että Kehä III:lla Tuusulanväylän kohdalla sattunut tilanne on ohi. Klo 9.55 lisätty tieto, että Ykköstien kolarissa vältyttiin henkilövahingoilta. Klo 10.06 Päivitetty kehäteiden onnettomuustietoja. Klo 10.24: Päivitetty kauttaaltaan, mm. lisätty poliisin twiitti, jossa video. Klo 10.56: Lisätty tieto Länsiväylän onnettomuudesta. Klo 11.17: Lisätty tieto Kehä III:n tuoreimmasta onnettomuudesta. Klo 11.38: Lisätty tieto Länsiväylän tilanteen normalisoitumisesta, päivitetty kauttaaltaan. Klo 11.56: Korjattu, että Kehä III:lla Helsingissä sattunut onnettomuus on Ala-Tikkurilan liittymän kohdalla. Klo 12.18: lisätty tieto, että ajokeli on edelleen kehno. Klo 13.10: Päivitetty iltapäivän onnettomuuksia. Klo 15.02 juttu päivitetty kauttaaltaan ja tiivistetty. Klo 16.09: Juttua lyhennetty. Jutun päivittäminen päättynyt.