Rokotukset koronavirusta vastaan on aloitettu Sipoossa – "Tämänhetkisten tietojen mukaan rokote puree myös viruksen muunnoksiin"

Rokote: Sipoolaisia on alettu rokottaa koronaa vastaan.

Terveydenhuollon ammattilaiset Stella Rönnbäck (vas.) ja Mikaela Sandström saivat koronarokotteen ensimmäisten joukossa Sipoossa. Anton Soinne

Jutta Halminen

Sipoossa alettiin rokottaa kuntalaisia koronaa vastaan tämän viikon maanantaina. Pfizer biontech koronarokotetta jaetaan Itä-Uudellemaalle 750 annoksen viikkotahtia näin alkuun. Sipooseen näistä saadaan noin 150. Sipoon sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelupäällikkö Pernilla Eriksén sanoo, että rokotteita jaetaan 30 kappaletta päivässä, mutta hän toivoo, että tahti kiihtyy pikkuhiljaa.

– Rokotamme ensimmäisten kolmen viikon aikana terveydenhuollon henkilökuntaa, jotka työskentelevät terveysaseman infektiovastaanotossa sekä ikäihmisten hoiva- ja asumisyksikössä. Lisäksi ensimmäisten joukossa rokotteen saavat hoiva- ja palvelutalojen ikäihmiset, Eriksén sanoo.

Eriksénillä ei ole tarkkaa aikataulua siitä, milloin ikäihmisiä yleisesti aletaan rokottaa. Tämänhetkisten tietojen mukaan se voi kestää helmi- maaliskuun vaihteeseen, riippuen siitä, millaisia eriä rokotetta tullaan vastaisuudessa saamaan.

– Ikäihmisten ei tarvitse pelätä, että heiltä menee rokotus ohi, sillä kaikkein iäkkäimpiin ollaan suorassa yhteydessä. Lähetämme heille kutsun, joko kirjeellä tai soitamme heille, Eriksén sanoo.

Nuoremmat pystyvät Eriksénin mukaan seuraamaan paremmin verkosta koronarokotteen saatavuutta oman ikäluokan mukaan. Neuvoa voi tarvittaessa kysyä myös puhelimitse.

Koronarokotteella on haasteellinen säilyvyys, mikä näkyy pieninä erinä, jotta se pysyy käyttökelpoisena. Itä-Uudellamaalla on kaksi rokotuspistettä, Porvoossa ja Sipoossa.

Saimme suunniteltua asiat niin, että pystymme rokottamaan ihmisiä täällä.

– Saimme suunniteltua asiat niin, että pystymme rokottamaan ihmisiä täällä. Etenkin ikäihmisten kohdalla olisi ollut ikävää, jos heidän olisi pitänyt mennä Porvooseen asti saamaan rokotus, Eriksén sanoo.

Sipoossa rokottaja jalkautui maanantaina ikäihmisten luo hoivayksikköön rokottamaan heidät, jottei riskiryhmäläisten tarvitse tulla terveyskeskukseen.

Kun on muun väestön aika saada rokote, se tulee tehdä ajanvarauksen kautta, kuten koronaviruksen näytteenottokin.

– Se on helppo varata sähköisen palvelun kautta. Henkilön tulee tehdä sama työ kuin näyttöönottoa varatessa, Eriksén sanoo.

Koronarokotteeseen voi varata ajan myös puhelimella. Sipoossa lisätään resursseja puhelinpalveluun, kun rokoteajat avautuvat kaikille. Pfixer Biontech rokotetta tulee ottaa kaksi annosta, jotta se antaa immuniteetin koronavirukselle. Toinen annos tulee ottaa 21 vuorokautta ensimmäisen jälkeen.

– Annamme ajan toiseen rokotuskertaan, kun henkilö on saanut ensimmäisen rokotuksen. Koronarokote antaa hyvän suojan virukselle, mutta se edellyttää molempien annosten ottamisen, Eriksén muistuttaa.

Eriksénin mukaan Sipoossa pyritään siihen, että kuntalaisilla on koko ajan paikka, mistä seurata tilannetta. Nettisivuille on aukeamassa oma paikka koronarokotustiedotteille. Hän toivoo, että mahdollisimman moni ottaa rokotteen.

– Tämänhetkisten tietojen mukaan se puree myös viruksen muunnoksiin. Täytyy vain toivoa, ettei viruksen helpommin tarttuva muoto ehdi levitä tiuhemmin ennen kuin ihmiset ehtivät saada suojan sitä vastaan, Eriksén sanoo.

Hän muistuttaa, että tilannetta tulee seurata rokotteen oton jälkeenkin ja muistaa elää turvallisesti kuten tähänkin saakka.

”Haluamme päästä koronasta eroon”

Sipoon sosiaali- ja terveyskeskuksen henkilökunnan rokottaminen aloitettiin tiistaina. Vielä on epäselvää, suojaako rokotus tartunnan viemiseltä eteenpäin henkilölle, joka ei ole vielä rokotetta ottanut.

Ensimmäisten joukossa rokotteen saanut Stella Rönnbäck iloinen siitä, että henkilökunta rokotetaan tautia vastaan.

Hän toivoo, että mahdollisimman moni suomalainen ymmärtää ottaa rokotuksen.

– Jos haluamme päästä koronasta eroon, on tärkeää, että moni käy ottamassa rokotteen niin pian kuin se on omalla kohdalla mahdollista, hän sanoo.

Rönnbäckin mukaan rokotteen ottaminen ei sattunut lainkaan, joten sitäkään ei hänen mukaansa kannata pelätä.

Koronapiikille pääsi myös Mikaela Sandström, jonka mukaan rokote on mahtava asia.

– Olen iloinen, että virukseen on vihdoin saatu hoitokeino.

Hän iloitsee myös siitä, että ikäihmiset saavat rokotteen ensimmäisten joukossa.

– He saavat toivottavasti pian taas elää normaalimmin ja nähdä läheisiään. Toivon, että pian näkyy taas valoa tunnelin päässä ja voitamme taistelun koronavirusta vastaan, Sandström sanoo.

Koronarokotteella, kuten muillakin rokotteilla, on myös sivuvaikutuksia. Paikallisoireina voi olla kipua ja kuumotusta pistokohdassa.

Palvelupäällikkö Pernilla Eriksénin mukaan osalle rokote voi nostaa pienen lämmön ja aiheuttaa kolotusta.

Hän kuitenkin muistuttaa, että reaktiot ovat normaaleja ja kaikki koronarokotteen saajat ovat voineet hyvin.

– Husin alueella ei ole ollut lainkaan vakavia oireita rokotteen takia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut