Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähes puolella kunnista vaikeuksia saada työntekijöitä – "Lakisääteisten tehtävien hoitamisen kannalta tilanne on jo huolestuttava"

Lähes puolessa Suomen kunnissa on ilmennyt vaikeuksia saada hakijoita avoimiin vakansseihin. Erityisesti pula hakijoista vaivaa yli sadantuhannen asukkaan kuntia.

Julkisen alan työeläkevakuuttaja Kevan kyselyssä kuntien valtuutetuille ja kunnanhallitusten jäsenille vastaajista 42 prosenttia kertoi, ettei hakijoita ole ollut riittävästi avoimiin vakansseihin. 51 prosenttia vastaajista taas kertoi, että hakijoita oli löytynyt riittävästi.

Hakijapula on vaivannut erityisesti yli sadantuhannen asukkaan kuntia. Näissä kunnissa 60 prosenttia vastaajista kertoi hakijapulasta. Alle 5 000 asukkaan kunnissa tilanne on taas parempi. 56 prosenttia vastaajista kertoi hakijoita löytyneen.

Suurin pula osaajista on sosiaali- ja terveyspuolella sekä sivistystoimessa.

Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen muistuttaa, että Kevan eläköitymistilastot ovat jo jonkin aikaa osoittaneet sen, että työvoiman saatavuudesta on tulossa isoja haasteita kuntien rekrytointeihin. Eri alueiden välillä erot työvoiman saatavuudessa ovat suuret.

– Työntekijöiden kannalta pula pätevistä työntekijöistä lisää työpaineita entisestään. Lakisääteisten tehtävien hoitamisen ja palvelun järjestämisen kannalta tilanne on jo huolestuttava, Kietäväinen sanoo tiedotteessa.

Kietäväinen huomauttaa, että hyvät ja houkuttelevat työolot ovat entistä keskeisempi kunnan kilpailutekijä tulevaisuudessa.

– Työnantajamielikuvalla ja hyvällä henkilöstöpolitiikalla on iso vaikutus siihen, miten kuntaan halutaan tulla töihin. Samoin näin kyetään vähentämään työkyvyttömyyden kustannuksia, jotka ovat yksin kunta-alalla jo kaksi miljardia euroa, eli noin kahden kunnallisveroprosentin tuoton verran.