Miten Sipoon tulisi kehittyä? Kuntalaiset kutsutaan mukaan suunnittelutalkoisiin

Sipoolaisilla aukeaa nyt mahdollisuus kertoa, mihin suuntaan he haluaisivat Sipoon jatkossa kehittyvän. Kunta on käynnistänyt kuntastrategian päivityksen, johon suuntaviivoja on jo kysytty kunnan henkilöstöltä. Nyt on asukkaiden vuoro.

– Kuntastrategiaa on loogista päivittää näin kuntavaalien alla. Näin teimme myös neljä vuotta sitten. Silloin strategian valmisteluun osallistui noin pari sataa kunnan henkilöstön kuuluvaa sekä noin 400 kuntalaista, kunnanjohtaja Mikael Grannas kertoo.

Koronan asettamien rajoitusten takia fyysisiä asukastilaisuuksia ei voida tällä kertaa järjestää. Sen sijaan sipoolaisille on avautunut kunnan verkkosivuilla sähköinen vastauslinkki, jonka kautta oman mielipiteensä voi käydä kertomassa kahden viikon aikana. Viimeinen vastauspäivä on 14. maaliskuuta.

– Kuntalaisten mielipiteitä kysytään kuudesta eri teemasta. Ne ovat Sipoon vetovoimatekijät, yhteisöllisyys ja turvallisuus, syrjäytymisen ehkäiseminen, kunnan palveluiden kehittäminen, etä- ja lähipalvelut sekä kestävä kehitys, Grannas luettelee.

Kunnanjohtaja pitää tärkeänä, että mahdollisimman moni sipoolainen osallistuisi kyselyyn.

– Sipoo kehittyy ja muuttuu koko ajan. Nyt on mahdollisuus kertoa päättäjille, minkälaista Sipoota haluamme olla luomassa, Grannas sanoo.

– Julkaisemme kyselyn tulokset avoimesti, jotta ne voivat toimia pohjana myös kevään kuntavaalikeskusteluissa.

Juttua muokattu 26.2. klo 10: Lisätty linkki vastaussivulle sekä muutettu tieto siitä, että kunta päättikin avata kuntalaiskyselyn jo perjantaina 26.2. eikä ma 1.3. kuten ensitietona oli.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut