Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muistokynttilöitä sytytetään 5.3. Koskelan surman uhrille myös Sipoossa

Sosiaalisessa mediassa leviävä tempaus pyytää viemään kynttilöitä näkyvälle paikalle Koskelan uhrin muistoksi perjantai-iltana 5. maaliskuuta kello 18 alkaen. Sipoossa kynttilöitä ollaan viemässä Nikkilässä vanhan Kuntalan rappusille ja Söderkullassa kirkon pihalle.

Tempaus sai alkunsa Facebookissa Oikeutta Koskelan uhrille -ryhmässä ja sen tarkoituksena on kunnioittaa uhrin muistoa ja osoittaa, ettei kiusaamista tule hyväksyä. Koska tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää, tule osallistujien itse huolehtia siitä, että palaneet kynttilät siivotaan pois.

Koko Suomea järkyttäneessä tapauksessa 16-vuotiaan pojan ikätoverit surmasivat hänet Koskelan sairaalan alueella Helsingissä 4. päivä joulukuuta 2020. Kolmea poikaa syytetään Helsingin käräjäoikeudessa murhasta. Pojat olivat keskenään tuttuja ja taustalla oli vuosia jatkunut uhrin kiusaaminen.