Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mies ammuskeli puoliautomaattiaseella Kampissa keskellä vilkasta liikennettä – Tuomio toissavuotisesta tapauksesta aleni hovioikeudessa

Hovioikeus on alentanut Kampissa toissakesänä ammuskelleen miehen tuomiota. Mies ampui useita laukauksia kohti pakenevia miehiä puoliautomaattisella käsiaseella Kampissa heinäkuussa 2019.

Alueella liikkui ammuskelun aikana paljon muitakin ihmisiä ja muutamaa heistä kuultiin oikeudessa todistajina. Teot katsottiinkin siksi tehdyiksi vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen.

Käräjäoikeus oli katsonut Gazmend Hajdarin syyllistyneen muun muassa kolmeen murhan yritykseen, mutta hovioikeus piti tekoa kolmena tapon yrityksenä ja alensi vankeustuomiota 10 vuodesta 8 vuoteen.

Tilanteessa Hajdari oli ensin törmännyt pakettiautollaan kohteenaan olleiden veljesten autoon.

Veljekset olivat nousseet autosta ja lähestyneet Hajdarin autoa sekä heittäneet jotain tämän tuulilasiin. Tällöin Hajdari oli noussut autostaan ja ryhtynyt ampumaan.

Hajdari ampui ensin pakoon juoksevia kahta miestä, joista toista osui selkään. Selkään ammutun miehen vammat vaativat tehohoitoa. Laukaukset Hajdari ampui kohti vilkasliikenteistä Ruoholahdenkatua.

Pakenijoita ammuttuaan Hajdari oli palannut veljesten autolle, jonka takapenkille kolmas mies oli paennut. Tätä Hajdari oli ampunut pakaraan ja puukottanut reiteen. Miehen asennon vuoksi luoti kulki kehon sisällä päätyen mahaan pallean alle. Hänet vietiin kriittisessä tilassa sairaalaan ja hänelle tehtiin hätäleikkaus.

Ammuskelun kohteena olevia veljeksiä voi nimittää Hajdarin vihamiehiksi, sillä kukin heistä on tuomittu Hajdarin pahoinpitelyistä. Hajdari ei omien sanojensa mukaan ole tästä syystä ollut uskaltanut käydä kaupassa tai liikkua illalla yksin.

Kaikkien väkivaltarikosten taustalla on ollut jonkinlainen sukuriita. Molemmat suvut ovat kotoisin Kosovosta.

Hajdari on kiistänyt syyllistyneensä tapon yrityksiin. Hänestä kyseessä oli hätävarjelun liioittelu, mutta oikeuden mielestä pakenevien ihmisten ampuminen ei ole hätävarjelua.