Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravintolasulku jatkuu lähes koko maassa – muutamassa maakunnassa ja Lapissakin ne saavat olla auki, paitsi suositussa lomakunnassa

Ravintolan pysyvät edelleen kiinni asiakkailta 18. huhtikuuta asti koronavirusepidemian leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa.

Eduskunta hyväksyi ja tasavallan presidentti vahvisti lain sunnuntaina. Laki ja asetus tulivat voimaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Ravintoloiden sulkeminen on jatkoa 9. maaliskuuta alkaneelle sululle ja jatkuu siten katkotta maakunnissa, joissa sen on katsottu olevan tautitilanteen kannalta välttämätöntä.

Asetuksella määritellään maakunnat, joissa sulku on voimassa. Näitä on kaikkiaan viisitoista, mukaan lukien Uusimaa ja muun muassa Pirkanmaa.

Aiemmasta sulusta poiketen ravintolat saavat olla auki Ahvenanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Lisäksi Lapin maakunnassa ravintolat voivat olla auki Kittilän kuntaa lukuun ottamatta. Eduskunta halusi tarkastella hienojakoisemmin maakuntaa, jossa on suuret etäisyydet ja harva asukastiheys.

Siksi eduskunnan näkemyksen sekä terveysviranomaisten lausunnon pohjalta ravintolat määrätään suljettavaksi Kittilässä, mutta muissa Lapin kunnissa ravintola voivat avautua 29. maaliskuuta alkaen.

Asiakkaat voivat kuitenkin tilata ja noutaa ruokaa. Ravintolat ja kahvilat voivat sulun aikana myydä noutoannoksia suoraan asiakkaalle tai toimittaa niitä asiakkaalle.

Niillä alueilla, joilla ravintoloita ei suljeta, niiden tulee sulkeutua kello 23 ja lopettaa anniskelu iltakymmeneltä.

Sulku koskee kaikkia ravitsemisalan yrityksiä paitsi henkilöstöravintoloita. Suljettavia yrityksiä ovat muun muassa kahvilat, ravintolat, baarit ja yökerhot. Sulku koskee myös terasseja.

Poikkeuksena ovat vain ne ravintolat, jotka eivät ole avoinna yleisölle. Sulku ei siis koske esimerkiksi vanhainkotien ruokaloita tai henkilöstöravintoloita, jotka eivät ole auki muille asiakkaille.

Jos ravintola on avoinna yleisölle, se kuuluu sulun piiriin.

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa, että se on valmistellut tukimallia kohtuullisesta korvauksesta yrityksille, joihin sulkutoimenpiteet kohdistuvat.

Tukimallia koskeva esitys on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä, ja se toteutetaan osana kustannustukea. Yritykset hakisivat sulkemiskorvausta Valtiokonttorista. Haku yrityksille voitaisiin avata toukokuun alussa.