Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ateneum avautuu ja pääsylippujen myynti siirtyy ruuhkat kestävään lippupalveluun – Ensimmäisenä Ilja Repinin näyttely

Marraskuun lopulta asti koronavirusepidemian takia suljettuna ollut Ateneumin taidemuseo Helsingissä avautuu yleisölle tiistaina 27. huhtikuuta.

Parhaillaan Ateneumissa on taidemaalari Ilja Repinin näyttely, jonka odotetaan vetävän kävijöitä hyvin runsaasti. Siksi taidemuseo on siirtänyt pääsylippujen myynnin Lippu.fi:n palveluun, jolla pitäisi riittää kapasiteettia ruuhkatilanteisiinkin.

Toistaiseksi kaikkien museovieraiden on ostettava lippu tietylle saapumisajankohdalle museoon Lippu.fi:n kautta. Paikan päältä Ateneumista ei voi ostaa lippua näyttelyyn.

Lipunmyynti Repinin näyttelyyn alkaa tiistaina 20. huhtikuuta aamuyhdeksältä. Lippuja myydään rajoitettu määrä.

Pääsylippuja myydään ajankohtiin, jotka alkavat 30 minuutin välein, Ateneum tiedottaa.

Lipun ostaneiden museovieraiden sisäänkäynti on Ateneuminkujan puolella. Sisään voi saapua haluamanaan ajankohtana lipussa lukevan 30 minuutin aikana.

Suosituksena on, että ruuhkien välttämiseksi kaikki asiakkaat eivät saavu museoon heti ensimmäisenä mahdollisena saapumisaikana. Museoon saavuttuaan näyttelyissä voi viipyä niin kauan kuin haluaa.

Aluksi museon avautuessa yleisöllä on pääsy vain kolmannen kerroksen Ilja Repinin näyttelyyn.

Myöhemmin yleisö voi vierailla myös Fokus-salin näyttelyssä Hannu Väisänen ja Schillmark-variaatiot sekä Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttelyssä.

Ilja Repinin näyttely on esillä sunnuntaihin 29. elokuuta asti ja Hannu Väisäsen näyttely 8. elokuuta asti.

Ateneum huomauttaa, että rajatun asiakasmäärän vuoksi alle 18-vuotiaille on ostettava aluksi normaalihintainen pääsylippu. Kun rajoitukset helpottavat, alle 18-vuotiaat pääsevät Ateneumiin maksutta. Tällöin myös alle heille liput tulee varata Lippu.fi:stä.

Näyttelyiden lisäksi myös Ateneumin museokauppa on avoinna. Kahvila-ravintola Ateneum Bistro ja kolmannen kerroksen Café Ateneum ovat avoinna koronarajoitusten niin salliessa. Kaupassa ja ravintoloissa saa vierailla ilman käyntiä näyttelyssä, jos niissä on tilaa.

Muut isot pääkaupunkiseudun museot ovat edelleen kiinni tai toimivat ajanvarauksella.

Nykytaiteen museo Kiasma on suljettu remontin vuoksi ja avautuu seuraavan kerran keväällä 2022.

Helsingin Taidehalli on avoinna ja näyttelykäynnit varataan ennakkoon verkosta. Taidehallissa on parhaillaan Kudottua kauneutta -näyttely, joka esittelee suomalaisen ryijyn vaiheita 1700-luvulta tähän päivään. Taidehallin osoite on Nervanderinkatu 3.

Kuusisaaressa sijaitsevan Didrichsenin taidemuseon tämän kevään näyttely Maalaaminen on kaikkein tärkeintä keskittyy Tove Janssonin uraan kuvataiteilijana. Näyttelyssä voi vierailla sekä ilman ennakkovarausta että ennakkoon varattuna aikana. Molemmille vaihtoehdoille on varattu omat kävijäkiintiönsä.

Amos Rex on tilapäisesti suljettu. Museon sivuilla kerrotaan, että museossa rakennetaan uutta näyttelyä.

Helsingin taidemuseo HAM on suljettu huhtikuun loppuun asti.

Espoon modernin taiteen museo Emma on suljettu huhtikuun loppuun asti.

Sinebrychoffin taidemuseo on suljettu toistaiseksi.