Nettikiusaaminen ja häirintä ovat nuorille arkipäivää, käy ilmi Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) tekemästä kyselystä.
Nuoret suhtautuvat häirintään netissä vakavasti ja kaipaavat aikuisilta tietoa aiheesta sekä tukea kiusaamistilanteissa.
Kyselyn perusteella kiusaamiselta ja häirinnältä verkossa ja sosiaalisessa mediassa on vaikea välttyä, sillä nuoret törmäävät siihen lähes päivittäin.
– Nuoret kertovat, että loukkaava kohtelu tai vihamielinen vuorovaikutus on yleistä sosiaalisessa mediassa, sovelluksissa ja peliyhteisöissä. Vaikka kiusaamista netissä ei olisi osunut omalle kohdalle, moni nuori kokee muihin kohdistuvan kiusaamisen tai ulkopuolelle jäämisen ikävänä tai ahdistavana, MLL:n mediakasvatuksen suunnittelija Rauna Rahja kertoo tiedotteessa.
Nuoret kertoivat kohdanneensa tai todistaneensa yksittäisiä herjoja, huhujen levittämistä ja ilkeitä kommentteja sekä ulkopuolelle jättämistä.
Vakavimmillaan kyse on tappo- ja raiskausuhkauksista sekä seksuaalisesta häirinnästä. Vastanneiden nuorten yleisin itseen kohdistunut kiusaamisen muoto verkossa olivat ilkeät kommentit, nimittely tai haukkuminen.
“Instagramissa näkyy ilkeitä kommentteja. Se on oikeastaan ainoa paikka missä näkyy julkisesti. Yksityisesti tapahtuu paljon.”
Suurin osa MLL:n kyselyyn vastanneista nuorista kokee, että kiusaaminen verkossa ja kasvokkain on yhtä vakavaa. Osa kokee loukkaavan tai uhkaavan käytöksen netissä ahdistavaksi tai häiritseväksi, mutta on myös joukko, jonka mielestä se kuuluu netinkäyttöön, ikään kuin välttämättömänä pahana.
”Minulta on tultu pyytämään alastonkuvia ja lähetetty niitä ilman haluamistani. Näissä tilanteissa olen suoraan estänyt henkilön.”
MLL:n kouluyhteistyön suunnittelija Paula Aalto pitää positiivisena, että kaikesta huolimatta yli puolet uskoo, että omalla toiminnallaan voi vähentää häirintää ja loukkaavaa kohtelua.
– Vastaajista 71 prosenttia oli sitä mieltä, että kiusaamistilanteessa jokaisen toiminnalla on merkitystä kiusaamisen lopettamiseksi, hän toteaa.
Nuoret ovat myös valmiita puolustamaan ja tukemaan omaa kaveriaan, jos tämä joutuu verkossa kiusaamisen, loukkaavan kohtelun tai häirinnän kohteeksi, mutta tekevät sen mieluummin nimettömänä ja yksityisesti kuin julkisesti.
Itseen kohdistuneissa häirintätapauksissa useimmat estävät tai blokkaavat kiusaajan palvelussa.
”Olen aina mielestäni nähnyt vastahyökkäyksen, että muut ovat haukuttua tukeneet ja kannustaneet. Olen itsekin pari kertaa lähettänyt kannustusviestin haukutulle.”
Aikuisilta nuoret toivovat vakavaa suhtautumista sosiaalisessa mediassa ja netissä tapahtuvaan kiusaamiseen ja häirintään. Nuoret toivovat, että heille kerrottaisiin koulussa enemmän nettikiusaamisesta ja sen seurauksista.
– Netti ei ole nuoren elämässä erillinen saareke, vaan kiinteässä yhteydessä sosiaalisiin suhteisiin, hyvinvointiin ja oman identiteetin rakentumiseen. Siksi netissä tapahtuvaa kiusaamista tai häirintää ei ole syytä vähätellä. Vanhempien ja muiden kasvattajien kannattaa olla myönteisen kiinnostunut nuoren somen ja netin käytöstä sekä pelaamisesta, Aalto sanoo.
MLL kysyi nuorilta nettikiusaamisesta ja häirinnästä avoimella verkkokyselyllä syksyllä 2020. Siihen tuli runsaat 1 100 vastausta. Vastaajat olivat 12-17 -vuotiaita.
Siteeraukset ovat poimintoja nuorten kyselyvastauksista.