Pitäisikö Sipoon kasvaa jatkossakin muita kuntia nopeammin? Näin ehdokkaat vastasivat

Kehitys: Vaalikoneeseen vastanneista kuntavaaliehdokkaista keskustalaiset ovat eniten nopeaa kasvua vastaan kun taas kokoomuslaisista löytyy eniten kannattajia.

Sipoon väkiluku kasvoi viime vuonna yli 500 uudella asukkaalla. Uusia asuntoja rakennetaan muun muassa Nikkilän kartanon alueelle. Riitta Ketola

Ulla Yliherne

Sitran väestöennusteen mukaan Sipoossa olisi vuonna 2030 yhteensä 23 865 asukasta. Kunnan oma tavoite on selvästi kunnianhimoisempi. Se tähtää jopa reiluun 28 000 asukkaaseen.

Sipoon Sanomien vaalikoneeseen vastanneista kuntavaaliehdokkaista vajaat 52 prosenttia on sitä mieltä, että Sipoon tulee jatkossakin kasvaa muita kuntia nopeammin.

Päinvastaista mieltä on 45 prosenttia vastaajista. Vajaat kolme prosenttia vastaajista ei osaa sanoa, mitä mieltä he asiasta ovat.

Vaalikoneeseen vastanneista puolueista muita kuntia nopeampaa kasvutahtia kannattavat erityisesti kokoomuksen edustajat. Heistä 79 prosenttia vastaa olevansa nopean kasvun kannalla ja ainoastaan 17 prosenttia ei kannata ajatusta.

– Sipoon hallittu kasvu on hyvä asia. Olemme osa pääkaupunkiseutua ja on paljon kansalaisia, jotka haluavat asua kaupunkiseudun monipuolisten palveluiden lähellä ja kuitenkin omassa rauhassaan. Suurempi väestöpohja taajamissa tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen palvelutarjontaa ja lisää yrittäjyyttä kunnassa, Marja Manninen-Ollberg (kok.) perustelee.

Myös selvä enemmistö vaalikoneeseen vastanneista vihreiden ehdokkaista (77%) sekä rkp:n ehdokkaista (58%) kannattaa muita kuntia nopeampaa kasvutahtia.

Meidän ei tarvitse seurata muiden kuntien kasvutavoitteita.

– Sijaintimme Ruuhka-Suomessa Helsingin kainalossa tuo automaattisesti kasvupaineita verrattuna valtaosaan Suomen kunnista. Jos emme itse kasvata ja kehitä kuntaa hallitusti, joku muu voi tulla tekemään sen puolestamme. Siksi katson, että valitsemamme kasvustrategia ”Sipoo - Suomen halutuin” on ollut hyvä, Sini-Pilvi Saarnio (vihr.) sanoo.

– Sipoon pitää löytää Sipoolle sopiva hallittu tapa ja tahti kasvaa, jotta palvelutaso pystyy vastaamaan kuntalaisten tarpeisiin. Sipoo on monelle kiinnostava asuinpaikka, ja on hyvä jos Sipoo pystyy monipuolisesti vastaamaan kysyntään viihtyisillä asuinpaikoilla, Mia Wikström (r.) perustelee.

Nopeaa kasvutahtia vastustavat näkevät uhkakuvia muun muassa maaseutumaisuuden ja luontoarvojen katoamisessa, liian tiiviissä asumisessa sekä palveluiden riittämättömyydessä.

Jyrkimmin Sipoon nopeaa kasvutahtia vastustavat keskustan ehdokkaat. Heistä yksikään ei kannattanut ajatusta.

– Sipoo kasvaa nykyiselläänkin jo hieman liian vauhdikkaasti. Kasvun pitää olla hallittua ja kestävää, Sipoon tulisi säilyä kuitenkin maaseutumaisena kuntana, johon kaupunkilaiset mieluusti muuttaisivat myös tulevaisuudessa, Monika Hämäläinen (kesk.) toteaa.

Samoilla linjoilla ovat vaalikoneeseen vastanneet sdp:n ehdokkaat, joista lähes 82 prosenttia vastusti muita kuntia nopeampaa kasvutahtia. Myös selvä enemmistö (80%) kristillisdemokraattien ehdokkaista on väittämän kanssa eri mieltä.

– Meillä ei ole tarve kasvattaa asukasmäärää muita nopeammin. Sen sijaan yritystoiminnalle ja palveluille meidän pitää luoda kasvua vauhdittava strategia, Hanna Kuntsi (sd.) sanoo.

– Viihtyisyys, väljyys ja maaseutumaiset kylät ovat tärkeitä, Antti Linnanpuomi (kd.) listaa.

Perussuomalaisten ehdokkaista 60 prosenttia vaalikoneeseen vastanneista ei kannata vauhdikasta asukasmäärän kasvua.

– Meidän ei tarvitse seurata muiden kuntien kasvutavoitteita. Tärkeätä olisi luoda työpaikkoja Sipooseen. Sijaintimme on kaikilla mittareilla loistava, joten yrityksien saaminen Sipooseen ei luulisi olevan mahdotonta, kun tähän panostettaisiin markkinoimalla, Jarkko Sinda (ps.) huomauttaa.

Liike Nytin ehdokkaiden keskuudessa kysymys jakaa vastaajat puoliksi. Puoleen ehdokkaista 43 prosenttia kannattaa ajatusta ja 43 prosenttia puolestaan vastustaa. Noin 14 prosenttia ei ota asiaan kantaa.

– Palveluiden tarjonta pitää ensin olla kunnossa ennen kun Sipooseen mietitään laajamittaista kasvua, Peter Forsström (liik.) sanoo.

Lue myös: Kuntavaaliehdokkaat harvinaisen yhtä mieltä Sipoo-lisän määrästä – ”Rahallisesti pieni, mutta eleenä iso”

Lue myös: Pitäisikö Sipoon kiirehtiä oman uimahallin rakentamista? Näin kuntavaaliehdokkaat vastasivat

Vaalikone

Sipoon Sanomien vaalikone löytyy osoitteesta sipoonsanomat.fi/vaalikone

Vaalikoneessa pääsee vastaamaan 19 väittämään

Vastausten perusteella vaalikone näyttää sopivimmat ehdokkaat

Yksittäisen ehdokkaan vastauksia on myös mahdollista katsoa selaamalla ehdokaslistaa

Vaalikone näyttää niiden ehdokkaiden vastaukset, jotka ovat vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Uusien ehdokkaiden vastauksia päivitetään yhä mukaan. Ehdokkaiden viimeinen vastauspäivä on sunnuntai 9. toukokuuta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut