"Lähituotanto on pop" – sipoolaistarhojen antimia päätyy niin kuluttajan pöytään kuin tukkurin ja ravintoloiden käyttöön

Laura Heino

Perunoita, herneitä, tomaatteja, yrttejä, salaattia, kukkia,… Sipoossa viljellään lähes mitä vain. Kotimyynti-tiloilla on valinnan varaa. Tukkumyyntiä harjoittavien puutarhojen pihalta harvemmin myöskään ketään käännytetään, jos mielii tilan tuotteita ostaa.

Vuonna 2019 50-vuotistaivalta juhlinut Sibbo trädgårdsodlare rf on 1969 perustettu yhdistys alueen ammattiviljelijöille. 1971 yhdistyksestä tuli Svenska trädgårdsförbundetin jäsen.

Yhdistys on perustettu mm. auttamaan viljelijöitä käytännön kysymyksissä, antamaan neuvoja ja järjestämään esimerkiksi kurssitoimintaa.

– Meillä on tällä hetkellä 51 jäsentä, joista puolet ei enää viljele ammatikseen, mutta haluaa olla mukana tukemassa toimintaa, puheenjohtaja Kirsi Roine kertoo.

Yhteisöllisyys ja yhteydenpito ovat yhdistykselle tärkeässä arvossa. Vuosiohjelma koostuu mm. ekskursioista kotimaan eri puutarhoihin, luennoista, joulujuhlasta ja virkistyspäivistä. Kesäisin saunotaan ja pidetään piknikkiä yhdessä. Etäisyydet sipoolaistilojen välillä ovat suhteellisen lyhyitä, joten vaikkapa tomaatin taimien hankkiminen yhdistyskaveriltakin onnistuu kätevästi.

– Yhdistyksessämme kilpailijatkin ovat kavereita keskenään. Meillä on poikkeuksellisen vahva sosiaalinen sidos yhdistyksen sisällä, Roine kuvailee.

Yhdistys osallistuu erilaisiin tilaisuuksiin esitelläkseen jäsentensä tuotteita. Mukana on oltu esimerkiksi paikallisilla yritysalan messuilla ja Paippisten maatalouskaupan pihalla jäsenten tuotteiden yhteismyynnin merkeissä. Korona-aika on tietysti vaikuttanut viime aikoina.

Parhaillaan sipoolaisia ammattiviljelijöitä puhuttaa debatti turpeen tuotannon lopettamisesta.

– Ihmetellään, mihin sitten esimerkiksi kurkun taimet istutetaan, Roine toteaa.

Viljelijät voivat olla mieltä askarruttavissa kysymyksissä yhteydessä liittoon joko suoraan tai Roineen välityksellä. Liitossa viljelijöillä on yhteyshenkilö, jolta voi kysäistä neuvoa vaikkapa tuholaistorjunnasta luomuviljelyssä tai kasvihuoneen rakentamisesta ja siihen liittyvistä laskelmista.

Puutarha-ala on ollut nousujohteessa korona-aikana; kotoilun myötä innostus pihojen ja kukkapenkkien laittoon ja hyötykasvien itseviljelyyn on kasvanut. Sipoossa on loistavat mahdollisuudet suosia lähellä tuotettua.

– Lähituotanto on pop. Halutaan kokea se tunne, kun saa käsiinsä jotain tuoretta, juuri noukittua. Kaupasta ostettuja tomaatteja ei voi edes verrata lähellä kasvatettuihin tomaatteihin. Se tuoksu, se maku, se kuori! Roine myhäilee tyytyväisenä.

Läheltä hyvää

Puutarhaviljelijöitä Sipoossa

Ahlbergin puutarha:

Luomuherkkuja ruokapöytään sekä taimia parvekkeille ja puutarhaan lähes 100 vuoden kokemuksella. Hortonomi Kaijus Ahlberg jatkaa sukunsa perinteitä jo kolmannessa polvessa. Yhdessä hortonomivaimonsa Minna Tengvallin kanssa pari on kehittänyt valikoimaa niin, että sekä Helsingin huippuravintolat että kotikokit saavat sesongin mukaisia raaka-aineita; värikkäitä ja maukkaita versoja, roomansalaattia, yrttejä ja erikoisuutena syötäviä kukkia. Kesän ja syksyn vihannesvalikoimassa ovat varhaisperunat, kesäkurpitsat ja niiden kukat, kurpitsat, sellerit, lehtikaalit, brokkoliinit ja monet muut. Keväisin puutarhalla kasvatellaan yrttien ja vihannesten taimia. Yrtit kasvatetaan isoiksi, jolloin niistä on heti iloa myös keittiössä. Kaikki taimet ovat luomua ja syötäviä, myös kukat. Puutarhalla on suoramyyntiä ja verkkokauppa, josta voi tehdä ostokset etukäteen ja käydä noutamassa valmiit kassit. Immersbyntie 101.

Antells trädgård:

kesäkukat, amppelit ja hyötykasvien taimet, vastapoimitut tomaatit ja kurkut. 0400976809 (Erika), 0407506634 (Erik). Ma-pe 10-18, la-su 10- 16. Kurkisuontie 208, Anttila. 3.7. lähtien Andersböle-Veckoski -myllyn kesätorilla la klo 10-12.

Bergströmin puutarha:

mm. amppeli- ja kesäkukkia, yrtti- ja vihannestaimia. Pientä vihannes- ja peruna -kotimyyntiä kesällä, myös sipoolaista tomaattia. 0405134394. Fredsbackantie 64, Paippinen.

Blomgrens Trädgård:

1974 perustettu puutarha, jonka päätuotteena kirsikkatomaatti. Tuotanto toistaiseksi katkolla. Hommanäsintie 53, Paippinen.

Grönsaks Lindberg - Vihannes Lindberg:

peruna- ja vihannesmyyntiä Porvoon torilla. 0400714002.

Kukkatarha Skogberg:

Helsingin maalaiskunnassa 1936 perustettu kukkatarha. Sipoossa vuodesta 1980. Amppeli- ja kesäkukkien viljelyä. Jouluksi amaryllisten kasvatusta. Tuotteet menevät pääasiassa tukkumyyntiin. Varsinaista kotimyymälää ei ole, mutta ketään ei käännytetä pihalta, jos haluaa kukkia hankkia. Perheyrityksen puutarhurina kolmannessa polvessa toimii Jan Skogberg. Kuninkaantie 150, Sipoo.

Lindbergin peruna/Lindbergs potatis:

Birgitta & Claes Lindberg aloittivat perunan viljelyn vuonna 1983. Viljelyala on noin 10 hehtaaria. Sadonkorjuu alkaa uusilla perunoilla juhannuksen aikoihin ja jatkuu tuoreilla kesäperunoilla, syksyllä nostetaan varastoperunat. Jakelu ympäri vuoden; koko sato myydään lähialueille, Sipooseen ja Porvooseen. Perunoiden lisäksi viljellään tuoreita herneitä.

Lindbergin Puutarha:

1965 perustettua puutarhaa vetävät jo 38. vuotta Christer ja Susann Lindberg. Suoramyyntinä kuluttajille kesä- ja amppelikukkia, vihannes- ja yrttitaimia, useita lajikkeita tomaatteja ja paprikoita sekä avomaalta mm. sipulia, tilliä, persiljaa, punajuurta, porkkanaa, palsternakkaa, kurpitsaa ja purjoa. Tänä vuonna 20 vuotta täyttävää vihannespuotia juhlitaan kesällä olosuhteiden salliessa. 0400 697778. Rönnkullantie 33, Box.

Lindroos Ove:

perunoiden viljelyä jo 3. polvessa. Ovelle viljely on elämäntapa. Sipoolaisviljelijä haltioitui jo 7-vuotiaaana perunan mukuloista ja on siitä asti viljellyt niitä. Kesäisin auki olevasta tilapuodista tuoretta perunaa ja lähellä viljeltyjä vihanneksia, Vainuddintie 28, Gumbostrand. Kesätorilla lauantaisin Gumbontalon luona.

Magnus Lindberg:

viljelee Linnanpellossa leikkoauringonkukkaa ja avomaalla palkohernettä. Tilan päätuotanto viljan- ja öljykasvien viljelyssä. Pääsääntöisesti tukkumyyntiä.

Skogsterin Puutarha:

kesäkukkien koti- ja tukkumyyntiä, puutarha auki ma-pe 9-19 ja la-su 9-17. Paippistentie 585.

Söderblomin Puutarha:

Ruukku-, amppeli- ja ryhmäkasvien, yrttien ja hyötykasvien viljelyyn erikoistunut kauppapuutarha. Myös pensaita, puita, perennoja ja puutarhaan liittyviä tuotteita (työkaluja, ruukkuja, parvekelaatikoita, multaa ja lannoitteita). Perustettu 1951. Laaksosuontie 45, Nikkilä.

Åström Anders:

erikoissalaattien viljelyä (Butterhead (päälaji), Lollo Rosso, tammenlehvä, jäävuori, frisee, romaine) Hangelbyssä. Myös papuja, fenkolia, maissia ja kurpitsaa. Helsingin alueella tukkumyyntiä ja Sipoossa hieman vähittäismyyntiä. 0400910978.

Kotisivut , Facebook, Instagram

Kotisivut

Facebook

Kotisivut, Facebook

Kotisivut, Facebook

Kotisivut, Facebook

Lisäksi Sipoossa on muitakin viljelijöitä, joilla on vain tukkumyyntiä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut