Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sipoo purkaa lisää rajoituksia – muutoksia etäopetukseen, harrastuksiin ja yksityistilaisuuksiin

Sipoon kunta tiedottaa jatkavansa koronavirusrajoitusten purkamista asteittain samalla, kun Itä-Uusimaa on siirtynyt leviämisvaiheesta takaisin niin kutsuttuun kiihtymisvaiheeseen.

Suositus etäopetuksesta on päättynyt 30.5. vapaan sivistystyön oppilaitosten, kuten Sipoon opiston, osalta. Vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat siirtyä järjestämään opetuksen lähiopetuksena 31.5. alkaen.

Heti kesäkuun alusta, eli 1.6. alkaen on sallittua järjestää pienimuotoisia yleisötapahtumia kunnan ulkotiloissa. Aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia koskevien rajoitusten mukaisesti kunnan ulkotiloissa voi järjestää enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia. Sisätiloissa rajoitus on 10 osallistujaa. Kunta suosittelee, että myös yksityistilaisuudet rajoitettaisiin enintään 10 henkilöön sisätiloissa ja 50 henkilöön ulkona.

Kesäkuun 7. päivä alkaen aikuisten ryhmäharrastukset sallitaan sisätiloissa 10 osallistujan ryhmissä. Samalla avataan lasten ja nuorten leirien järjestäminen, pienimuotoisten tapahtumien järjestäminen ja nostetaan nuorten ryhmäharrastusten enimmäisryhmäkokoa sisätiloissa.

Kunnan järjestämät ja kunnan tiloissa järjestettävät leirit lapsille ja nuorille mahdollistetaan 7.6. alkaen. Sallittua on järjestää sekä päiväleirejä että yöpymistä sisältäviä leirejä, jos yöpyminen on järjestettävissä terveysturvallisella tavalla. Kunnan itse järjestämissä yöleireissä tehdään aina suunnitelma terveysturvallisuudesta ja vastaavan suunnitelman tekemistä suositellaan myös muille leirien järjestäjille.

Nuorten (vuosina 2001-2007 syntyneet) ryhmäharrastusten enimmäisryhmäkokoa sisätiloissa nostetaan 7.6. alkaen. Jatkossa enimmäisryhmäkoko nuorten ryhmäharrastuksissa sisätiloissa on 20 osallistujaa, kun se nyt on 10 osallistujaa.

Samalla 7. kesäkuuta alkaen aikuisten (vuonna 2000 syntyneet ja vanhemmat) ryhmäharrastukset sallitaan kunnan sisätiloissa rajoitetusti. Ryhmässä saa olla korkeintaan 10 osallistujaa ja turvallisuusohjeita tulee noudattaa. Suurissa sisätiloissa voi samaan aikaan olla useampia (korkeintaan 3) 10 hengen ryhmiä, mutta ryhmien välillä ei saa olla kontaktia. Ryhmäharrastuksissa tulee käyttää kasvomaskia aina muutoin kuin urheilusuorituksen aikana. Harrastuksessa tulee pyrkiä välttämään lähikontakteja, mutta pelinomainen harjoittelu on sallittua. Läsnäolijat tulee kirjata ylös. Tarkemmat turvallisuusohjeet on kerrottu kunnan verkkosivuilla rajoituksista ja suosituksista kohdassa ”harrastukset”.