Lähiruokaa suoraan viljelijöiltä – Sipoolaistarhojen antimia päätyy niin kuluttajan pöytään kuin ravintoloiden käyttöön 

Sibbo trädgårdsodlaren puheenjohtaja Kirsi Roine pyörittää miehensä Kristian Roineen kanssa Skogsterin puutarhaa Paippisissa. Toukokuun puoleenväliin mennessä Roineet olivat ehtineet myydä jo kolmisentuhatta amppelia. Amppeli- ja kesäkukkien lisäksi tilalla myydään vihannes- ja yrttitaimia. Laura Heino

Laura Heino

Perunoita, herneitä, tomaatteja, yrttejä, salaattia, kukkia,… Kotimyynti-tiloilla on valinnan varaa. Tukkumyyntiä harjoittavien puutarhojen pihalta harvemmin myöskään ketään käännytetään, jos mielii tilan tuotteita ostaa.

Vuonna 2019 50-vuotistaivalta juhlinut Sibbo trädgårdsodlare rf on 1969 perustettu yhdistys alueen ammattiviljelijöille. 1971 yhdistyksestä tuli Svenska trädgårdsförbundetin jäsen.

Yhdistys on perustettu muun muassa auttamaan viljelijöitä käytännön kysymyksissä, antamaan neuvoja ja järjestämään esimerkiksi kurssitoimintaa.

– Meillä on tällä hetkellä 51 jäsentä, joista puolet ei enää viljele ammatikseen, mutta haluaa olla mukana tukemassa toimintaa, puheenjohtaja Kirsi Roine kertoo.

Sipoolainen peruna on tunnettua yli kunnan rajojen. Kuvassa Claes Lindberg. Lindbergin peruna

Yhteisöllisyys ja yhteydenpito ovat yhdistykselle tärkeässä arvossa. Vuosiohjelma koostuu esimerkiksi ekskursioista kotimaan eri puutarhoihin, luennoista, joulujuhlasta ja virkistyspäivistä. Kesäisin saunotaan ja pidetään piknikkiä yhdessä. Etäisyydet sipoolaistilojen välillä ovat suhteellisen lyhyitä, joten vaikkapa tomaatin taimien hankkiminen yhdistyskaveriltakin onnistuu kätevästi.

– Yhdistyksessämme kilpailijatkin ovat kavereita keskenään. Meillä on poikkeuksellisen vahva sosiaalinen sidos yhdistyksen sisällä, Roine kuvailee.

Yhdistys osallistuu erilaisiin tilaisuuksiin esitelläkseen jäsentensä tuotteita. Mukana on oltu esimerkiksi paikallisilla yritysalan messuilla ja Paippisten maatalouskaupan pihalla jäsenten tuotteiden yhteismyynnin merkeissä. Korona-aika on tietysti vaikuttanut viime aikoina.

Ahlbergin puutarhalla viljellään luomuherkkuja lähes 100 vuoden kokemuksella. Osa niistä päätyy helsinkiläisten huippuravintoloiden raaka-aineiksi. Kuvassa Minna Tengvall ja Kaijus Ahlberg. Ahlbergin puutarha

Parhaillaan sipoolaisia ammattiviljelijöitä puhuttaa debatti turpeen tuotannon lopettamisesta.

– Ihmetellään, mihin sitten esimerkiksi kurkun taimet istutetaan, Roine toteaa.

Viljelijät voivat olla mieltä askarruttavissa kysymyksissä yhteydessä liittoon joko suoraan tai Roineen välityksellä. Liitosta voi kysäistä neuvoa vaikkapa tuholaistorjunnasta luomuviljelyssä tai kasvihuoneen rakentamisesta ja siihen liittyvistä laskelmista.

Mårten Bergström pyörittää Bergströmin puutarhaa Paippisissa. Bergströmin puutarha

Puutarha-ala on ollut nousujohteessa korona-aikana; kotoilun myötä innostus pihojen ja kukkapenkkien laittoon ja hyötykasvien itseviljelyyn on kasvanut. Sipoossa on loistavat mahdollisuudet suosia lähellä tuotettua.

– Lähituotanto on pop. Halutaan kokea se tunne, kun saa käsiinsä jotain tuoretta, juuri noukittua. Kaupasta ostettuja tomaatteja ei voi edes verrata lähellä kasvatettuihin tomaatteihin. Se tuoksu, se maku, se kuori! Roine myhäilee tyytyväisenä.

Puutarhaviljelijöitä Sipoossa

Ahlbergin puutarha: Versoja, roomansalaattia, yrttejä ja syötäviä kukkia (erikoisuus) Helsingin huippuravintoloihin. Kesällä ja syksyllä varhaisperunat, kesäkurpitsat kukkineen, kurpitsat, sellerit, lehtikaalit, brokkoliinit ym. Keväisin yrtti- ja vihannestaimien kasvatusta. Suoramyyntiä ja verkkokauppa (nouto tarhalta). Immersbyntie 101.

Antells trädgård: kesäkukat, amppelit, hyötykasvien taimet, tomaatit, kurkut. Ma-pe 10-18, la-su 10- 16. Kurkisuontie 208, Anttila. 3.7. alkaen Andersböle-Veckoski -myllyn kesätorilla la klo 10-12.

Bergströmin puutarha: mm. amppeli- ja kesäkukkia, yrtti- ja vihannestaimia. Pientä vihannes- ja peruna -kotimyyntiä kesällä, myös sipoolaista tomaattia. Fredsbackantie 64, Paippinen.

Blomgrens Trädgård: kirsikkatomaatti (tuotanto katkolla). Hommanäsintie 53, Paippinen.

Grönsaks Lindberg - Vihannes Lindberg: perunaa ja vihanneksia Porvoon torilla.

Kukkatarha Skogberg: Amppeli- ja kesäkukkia, jouluna amarylliksiä. Pääasiassa tukkumyyntiä. Varsinaista kotimyymälää ei ole, mutta pihalta ei käännytetä. Kuninkaantie 150.

Lindbergin peruna: perunoita ja herneitä. Satoa myydään vuoden ympäri lähialueille, Sipooseen ja Porvooseen.

Lindbergin Puutarha: Suoramyyntinä kesä- ja amppelikukkia, vihannes- ja yrttitaimia, tomaattia ja paprikaa, avomaalta mm. sipulia, tilliä, persiljaa, punajuurta, porkkanaa, palsternakkaa, kurpitsaa ja purjoa. Rönnkullantie 33, Box.

Lindroos Ove: Kesäisin auki olevasta tilapuodista perunaa ja vihanneksia, Vainuddintie 28, Gumbostrand. Kesätorilla Gumbontalon luona la.

Magnus Lindberg: leikko-auringonkukkaa ja avomaalla palkohernettä Linnanpellossa. Päätuotanto viljan- ja öljykasvien viljelyssä. Pääsääntöisesti tukkumyyntiä.

Skogsterin Puutarha: kesäkukkien koti- ja tukkumyyntiä, ma-pe 9-19, la-su 9-17. Paippistentie 585.

Söderblomin Puutarha: Ruukku-, amppeli- ja ryhmäkasvien, yrttien ja hyötykasvien viljelyyn erikoistunut kauppapuutarha. Myös pensaita, puita, perennoja ja puutarhatuotteita. Laaksosuontie 45, Nikkilä.

Åström Anders: erikoissalaatteja (Butterhead (päälaji), Lollo Rosso, tammenlehvä, jäävuori, frisee, romaine) Hangelbyssä. Myös papuja, fenkolia, maissia ja kurpitsaa. Helsingin alueella tukkumyyntiä ja Sipoossa hieman vähittäismyyntiä.

Lisäksi Sipoossa on muitakin viljelijöitä, joilla on vain tukkumyyntiä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut