Täysin rokotetut voivat tavata toisiaan ilman maskia ja turvavälejä, isovanhemmat saavat tavata lapsenlapsiaan – THL: "On silti muistettava, että täysin riskitöntä kohtaamista ei ole"

Kaksi rokoteannosta saaneet voivat luopua tietyissä tilanteissa maskin käytöstä. Kuvituskuva. Päivi Taskinen-Kekki
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Täysin rokotetut ihmiset voivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvion mukaan tietyissä yhteyksissä tavata muita ihmisiä kotioloissa varsin turvallisesti myös ilman maskia tai turvavälejä.

Suositus käyttää maskeja muun muassa julkisilla paikoilla ja julkisessa liikenteessä on kuitenkin yhä voimassa ja se koskee yhtä lailla rokotettuja kuin rokottamattomiakin.

Täysin rokotetulla tarkoitetaan ihmistä, joka on saanut koko rokotussarjan eli Suomessa käytettävillä koronarokotteilla kaksi rokoteannosta, tiedottaa THL. Edellytyksenä on, että toisen annoksen saamisesta on kulunut vähintään viikko, jotta rokotuksen suojateho on ehtinyt kehittyä riittävän vahvaksi.

Täysin rokotettu voi esimerkiksi kutsua täysin rokotettuja ystäviä kotiinsa syömään ilman maskeja ja turvaväliä.

Isovanhemmat voivat tavata rokottamatonta lastaan ja tämän lapsia, jos lapsi ja lapsenlapset ovat terveitä eivätkä kuulu vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin.

Tärkeintä on tavata vain pienellä porukalla ja tuntea ne ihmiset, joita on tapaamassa, THL muistuttaa. Silloin kaikilla on useimmiten tiedossa, onko jokainen saanut molemmat rokoteannokset tai kuuluuko joku seurueesta riskiryhmään.

– On tärkeää tiedostaa, että niin kauan, kuin virus kiertää laajasti väestössä, täysin riskitöntä kohtaamista ei ole. Kenelläkään ei myöskään ole velvollisuutta kertoa rokotuksestaan tai sairaudestaan muille. Jos rokotuksista ja riskiryhmistä ei ole varmuutta, on aina varminta käyttää maskia ja pitää turvavälit, sanoo THL:n ylilääkäri Otto Helve tiedotteessa.

Oireisena on aina jätettävä tapaaminen väliin ja mentävä testiin rokotuksesta huolimatta. Myös Koronavilkku kannattaa edelleen pitää päällä.

THL:n uudet neuvot perustuvat tutkimuksiin, joiden mukaan koronarokotus vähentää koronaviruksen erittymistä merkittävästi ja siten ehkäisee viruksen tarttumista ihmisestä toiseen.

Molempien rokoteannosten ottaminen on tärkeää, sillä toinen annos pidentää rokotteen suojatehoa ja vahvistaa ensimmäisen annoksen antamaa suojaa erityisesti virusmuunnoksia vastaan.

– On kuitenkin hyvä muistaa, että rokotus ei aina estä tartuntoja kokonaan. Siksi on tärkeää käyttää maskia ja pitää etäisyyttä, kun rokotettu tapaa ihmisiä, joilla ei vielä ole rokotuksen antamaa suojaa. Myös vastustuskykyä voimakkaasti heikentävä sairaus tai lääkitys voi heikentää rokotteen tehoa, Helve muistuttaa.

Suositus maskin käytöstä esimerkiksi julkisessa liikenteessä, kouluissa ja julkisissa tiloissa, pysyy ennallaan yhtä lailla rokotetuilla kuin rokottamattomillakin.

Se, missä tiloissa ja tilanteissa maskia tulee käyttää, vaihtelee alueen epidemiavaiheen ja alueellisten suositusten mukaan.

– Maskeja tarvitaan edelleen, sillä koronan leviämisen riski on olemassa ja tartuntaryppäitä syntyy yhä. Olemme ihmisten sinnikkyyden, varotoimien ja rokotusten ansiosta yhdessä saaneet epidemian kääntymään laskusuuntaan ja siitä kannattaa pitää kiinni, Helve sanoo.

THL ohjeistaa

Toisten ihmisten tapaaminen ilman maskia tai turvavälejä on täysin rokotettuna varsin turvallista, kun:

- Tapaa yksityisissä sisätiloissa eli esimerkiksi kotona tai kesämökillä muita ihmisiä, jotka ovat täysin rokotettuja. Tartuntariski on silloin hyvin pieni.

- Tapaa yksityisissä sisätiloissa rokottamattomia ihmisiä, jotka ovat kaikki samasta kotitaloudesta. Kun esimerkiksi kyläillään ystäväperheen kotona. Edellytyksenä on, että kukaan rokottamattomista ei kuulu vakavan koronavirustaudin riskiryhmään. Tällaisessa tilanteessa sekä oma että muiden paikallaolijoiden tartuntariski on pieni.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut