Sipoon parkkipaikoilla kolisi 159 kertaa – loukkaantumisilta yleensä vältytään

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) mukaan vuonna 2019 vakuutusyhtiöt korvasivat kaikkiaan lähes 45 000 pysäköintialueilla sattunutta liikennevahinkoa. Raimo Eerola

Sipoon parkkipaikoilla sattui 159 pysäköintialuevahinkoa vuonna 2019, tiedottaa Lähitapiola. Pelti kolisee parkkipaikoilla yleisimmin peruuttaessa, väistämistilanteissa tai auton ovea avatessa.

– Onneksi vahingot ovat yleensä nimenomaan peltivaurioita ja loukkaantumisilta yleensä vältytään, koska vauhdit ovat matalat. Kolhujen ja loukkaantumisten ehkäisemiseksi pysäköintialueella ajaessa kannattaa kuitenkin olla hyvin tarkkana, koska jalankulkija tai toinen ajoneuvo voi helposti jäädä rattia kääntäessä havaitsematta, korvausjohtaja Göran Ahlgren LähiTapiola Uusimaasta sanoo tiedotteessa.

Pysäköintialueilla sattuu Suomessa keskimäärin yli sata liikennevahinkoa joka päivä. Uudenmaan kunnista selvästi useimmin pysäköintialueilla kolisee Porvoossa, noin 500 kertaa vuodessa. Noin puolet autoilijoista välttelee hankaliksi kokemiaan parkkipaikkoja ehkäistäkseen kolhuja.

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) mukaan vuonna 2019 vakuutusyhtiöt korvasivat kaikkiaan lähes 45 000 pysäköintialueilla sattunutta liikennevahinkoa. Parkkipaikkakolhujen kasvu selittynee autojen määrän lisääntymisen lisäksi sillä, että autot ovat kasvaneet koossa, mutta parkkiruudut harvemmin.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut