Yli satavuotias Sipoon Apteekki sai tunnustusta – "tehdyt panostukset helpottavat asiakkaiden arkea"

Hans Fock on järjestyksessään kahdeksas Sipoon Apteekin apteekkari. Yritys juhli satavuotista taivaltaan vuonna 2019. Ulla Yliherne

Ulla Yliherne

Kunta on myöntänyt esteettömyystunnustuksen Nikkilässä sijaitsevalle Sipoon Apteekille. Tunnustuksen myöntää kunnan vammaisneuvosto ja elinkeinoyksikkö.

– Sipoon Apteekki on ansiokkaasti ryhtynyt useisiin esteettömyyttä lisääviin toimenpiteisiin viime vuosina. Apteekin liiketila on kunnostettu ja palvelut kehitetty käyttäjäystävällisemmiksi, esteettömyysasiantuntija Jukka Suhonen toteaa kunnan tiedotteessa.

Vuonna 2017 Sipoon Apteekki teki korjaustöitä liiketilassaan, jotta asiakkailla olisi helppoa liikkua tilassa myös rollaattorilla ja lastenrattailla. Valaistusta on parannettu ja väliseiniin laitettu akustiikkalevyjä yksityisyyden ja kuuluvuuden parantamiseksi.

Fyysisen ympäristön lisäksi apteekki on panostanut palveluihin. Lääkepakkaukset on merkitty pistekirjoituksella näkövammaisia varten, eikä annosteluohjetta liimata apteekissa koskaan pistekirjoituksen päälle. Joulukuussa 2020 apteekki avasi verkkoapteekin, minkä kautta asiakkaat voivat tilata ja maksaa kaikki apteekin tuotteet. Verkkopalveluun liittyy myös tarvittaessa kotiinkuljetus.

– Apteekin panostukset merkitsevät paljon vammaisille henkilöille ja helpottavat jokaisen arkea, Sipoon vammaisneuvoston puheenjohtaja Tuula Räikkönen kehuu tiedotteessa.

Sipoon Apteekilla on pitkät perinteet Sipoossa. Vuonna 2019 se juhlisti satavuotista taivaltaan.

Lue myös: Sipoossa on ollut apteekki jo sata vuotta – "Tämä satavuotias liikkuu ja liikuttaa"

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut