Öinen mopoilu häiritsee – poliisi ehdottaa vanhempia laittamaan tarvittaessa mopon vähäksi aikaa jäähylle

Nuorten mopoilla ajaminen voi häiritä yöaikaan. Poliisi toivoo, että vanhemmat keskustelisivat asiasta jälkikasvunsa kanssa. Kuvituskuva. arkisto/Katja Juurikko

Poliisille on tullut viime aikoina palautetta häiritsevästä mopoilusta usean kunnan alueelta eri puolilta Itä-Uuttamaata. Palautteiden perusteella mopoilu on ollut erityisen häiritsevää yöaikaan.

– Meille on tullut päivässä jopa useita kymmeniä palautteita häiritsevästä mopoilusta. Ihmisten tuohtumus on ymmärrettävää, kun takana on niin pitkä lämpimien päivien putki ja monet ovat joutuneet nukkumaan ikkunat auki. Valvoimme mopoilijoita viime viikolla jo useammassa paikassa, valistimme nuoria öisen mopoilun haittapuolista ja jatkamme valvontaa edelleen, komisario Asko Sartanen kertoo tiedotteessa.

– Mopoilevat nuoret täytyy saada ymmärtämään, että heidän ajopelistään lähtee usein erittäin kova ääni, joka valvottaa tuhansia asukkaita. Tieliikennelain mukaan tarpeeton ja häiritsevä ajoneuvolla ajaminen on kielletty. Tämä tulee myös mopoilijoiden huomioida, erityisesti yöaikaan ja taajamissa ajaessa. Ajaminen on tulkittavissa varsin matalalla kynnyksellä häiritseväksi, kun ihmiset nukkuvat ikkunat auki, ja jos kulkuneuvoista lähtee kova ääni tai kulkuneuvoja on liikkeellä paljon, Sartanen sanoo.

Hän kuitenkin korostaa, etteivät pelkkä poliisin valvonta, nuhtelu ja valistus riitä, vaan viesti nuorille menee usein parhaiten läpi nuorten omien vanhempien kautta.

– Nuoret uskovat lähtökohtaisesti vanhempiaan. Jos nuori ei vanhempien kehotuksista huolimatta noudattaisi sääntöjä, on vanhemmilla mahdollisuus puuttua tilanteeseen vaikkapa laittamalla nuoren mopo hetkeksi jäähylle. Meillä on tiedossa, että häiritsevä ajelu on vähentynyt, kun ajopeli on seisonut aikansa autotallissa, Sartanen kertoo.

Häiritsevästä mopoilusta voi vinkata edelleen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle sähköpostiosoitteeseen liikennepalaute.ita-uusimaa@poliisi.fi.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut