Koronaepidemia leviää edelleen nuorissa aikuisissa, tiedottavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä sosiaali- ja terveysministeriö (STM).
Viime viikolla yli puolet kaikista koronatartunnoista todettiin 10–29-vuotiailla, erityisesti 18–21-vuotiailla.
Karanteenimääräyksiä Suomessa annettiin viime viikolla lähes kuusi tuhatta, mikä on suunnilleen sama määrä kuin edellisellä viikolla.
Koronalle on altistuttu erilaisissa vapaa-ajan tapahtumissa, ravitsemisliikkeissä – ja myös ulkotiloissa pidetyissä juhlissa ja yleisötilaisuuksissa.
– Juuri nyt on erittäin tärkeää, että myös nuoret ja työikäiset henkilöt huomioivat omassa käyttäytymisessään tartunnan mahdollisuuden, jotta yhteiskunnan sulkutoimilta voitaisiin välttyä, tiedotteessa sanotaan.
Sairaalahoidon tarve ei ole kasvanut yhtä jyrkästi kuin tartuntojen määrä, mutta sekin on loivassa nousussa. Tällä hetkellä koronaosastoilla korostuu tiedotteen mukaan kaksi ryhmää: nuoret aikuiset ja rokottamattomat.
Kaikkiaan sairaalahoidossa oli viime viikolla koko maassa 57 potilasta, joista teho-osastolla 6.
Tartuntaketjut ovat kesän aikana kasvaneet aiempaa suuremmiksi, THL ja STM kertovat. Tämä on tehnyt jäljityksestä vaikeampaa ja jäljitys on ruuhkautunutkin.
Tartunnan lähde saatiin kuitenkin viime viikolla vielä selvitettyä 67 prosentissa tapauksista.
Viranomaiset muistuttavat, että koronavirukselle altistuneiden on lain mukaan autettava viranomaisia tartunnanjäljityksessä ja noudatettava heidän ohjeitaan, jotta tartuntaketjujen muodostuminen saadaan katkaistua viiveettä.