Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sipoon Kalkkirannassa ajettiin jälleen Offshore-luokkien SM-pisteistä

Porvoon Moottorivenekerho isännöi jälleen perinteiseen tapaansa Offshore-luokkien SM-osakilpailua. Sipoon Kalkkirannassa on ajettu kilpaa nyt jo 18 kertaa peräkkäisinä vuosina. Tällä kertaa mukana oli 13 venekuntaa, joista vain kuusi tuli maaliin hyväksytysti. Isäntäseuran Tom ja Samuli Vuorihovi ajoivat voittoon 3B-luokassa. Muut porvoolaiset joutuivat keskeyttämään teknisten ongelmiensa vuoksi.

Kova tuuli verotti osanottajamäärää. Lisäksi korona rokotti niin ikään osanottomäärää, eikä mukana ollut tällä kertaa myöskään ulkomaalaisia kilpailijoita. Aiemmin Kalkkirannalla on nähty suomalaisten lisäksi myös ruotsalaisia ja norjalaisia Offshore-kuskeja.

– Kisat menivät kuitenkin lopulta hyvin. Ei tullut missään vaiheessa isompia vaurioita, eikä yhtään venettä kaadettu, Porvoon Moottorivenekerho hallituksen jäsen ja kilpailuista vastannut Jan-Erik Hägglund kertoo.

– SM-osakilpailu ajettiin 3B, 3J ja TC-luokissa, jossa taso oli kova.

– Itse kisajärjestelyt sujuivat jo rutiinilla. Saimme tänä vuonna myös suuren avun RaceWKND!:lta.

Parin viikon päästä, 28–29.8. ajetaan loput kaksi Offshore-luokkien SM-osakilpailua Imatralla. Mestaruus ratkotaan siis kolmessa osakilpailussa. Ruotsin Öregrundissä olisi vastaavasti 17–19.9. PM-kilpailut kaikissa Offshore-luokissa. Samalla ratkotaan myös 3B- ja 3C-luokkien Euroopan mestaruuksista. Koronarajoitukset voivat tosin vielä tuoda omat, tummat pilvensä tällekin kilpailuille.

Kisat menivät lopulta hyvin.