Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viisikymppinen Husaariratsastat on edelleen vahva tekijä kotimaisessa ratsastuksessa – lauantaina luvassa kaikille avoin juhla

Sipoolainen ratsastuksen erikoisseuran Husaariratsastajien puoli vuosisataa kestänyt tarina alkoi helmikuussa 1971, kun Rolf ja Ebba Simonsén, sekä Anders Sucksdorff ja Maria Möller allekirjoittivat Savijärven kartanolla yhdistyksen perustamiskirjan.

Seuran toiminta on liittynyt aina vahvasti kartanon yhteyteen. Ratsastusseuran puheenjohtaja Marit Sivenin mukaan kartanon yhteistyö seuran kanssa onkin ollut kasvun ja menestyksen elinehto.

Rolf Simonsén sai seuran tuen toteuttaessaan suuruudenhullua ideaansa tuoda uusi laji, valjakkoajo, Suomeen vuonna 1987. Seura puolestaan sai mahdollisuuden rakentaa ison hiekkakentän kartanon maille.

Muun muassa nämä panostukset veivät husaariajureita kohti Suomen ja maailman huippua, kirkkaimpana saavutuksena Arja Mikkosen maailmanmestaruus vuonna 1998.

Marit Siven sanoo, että seuran toiminta on aina ollut monipuolista.

Husaariratsastajien jäsenet ovat vuosikymmenten saatossa olleet järjestämässä lukuisia kansainvälisiä, kansallisia, alue- ja seuratason kilpailuja useassa eri lajissa.

Viisikymppinen seura on edelleen vahva tekijä kotimaisen ratsastuksen kentällä.

– Seura on tarjonnut aina toimihenkilökoulutusta, yleisötapahtumia, sekä nuorisotoimintaa. Edelleen aktiivisesti toimiva Husaarien Nuorten Kerho on saanut panostuksestaan nuorisotyöhön Sinettiseura-arvon, Siven kertoo.

50-vuotisen taipaleensa kunniaksi ratsastusseura järjestää tulevana lauantaina 28. elokuuta kello 12–15 kaikille avoimen päiväjuhlan Savijärven kartanon pihapiirissä.

Luvassa on esimerkiksi seuran toiminnan esittelyä, ratsastusnäytöksiä, kenttäratsastusesitys sekä katrilli.