Suomen suurin sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy tiedotti perjantaina (10.9.), että lähes kaikki nuoret hoitajat ovat harkinneet alan vaihtoa.
Tieto perustuu Tehyn tuoreeseen kyselyyn. Tehyn suurimman ammattiryhmän muodostavat sairaanhoitajat, joita on järjestön jäsenistä noin puolet.
Kyselyn perusteella entistä useampi nuori hoitaja ei koe jaksavansa työuran loppuun sote-alan tehtävissä.
Lisäksi nuoret hoitajat kokevat työhyvinvointinsa heikentyneen etenkin korona-aikana.
Kaikista vastaajista 41 prosenttia kertoi työhyvinvointinsa olevan jokseenkin tai erittäin huono, Tehyn tiedotteessa kerrotaan.
Vastaavasti alle 30-vuotiaista vastaajista yli puolet kertoi heikosta työhyvinvoinnistaan.
Tehy vaatii päättäjiltä uskottavia ratkaisuja alan vetovoiman parantamiseksi heti.
– Valtavia prosentteja ja liian tuttua tarinaa. Hälytyskellojen pitäisi soida, mutta päättäjien ja työnantajien vastuun pakoilu on johtamassa siihen, että pian työikäisetkään sairaat ihmiset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo edustamansa järjestön tiedotteessa.
– Vanhusten kohtaloa ei uskalla edes ajatella. Uskottavia ratkaisuja ja rahoitusta alan veto- ja pitovoiman parantamiseksi tarvitaan heti. Eikä tämä todellakaan ole pelkkä työmarkkina-asia. Vastuu sote-palveluiden turvaamisesta kuuluu perustuslain mukaan viime kädessä valtiovallalle.
Edellä mainitut tiedot ilmenevät kyselystä, jonka teki Aula Research Tehyn toimeksiannosta.
Kyseessä oli erikoissairaanhoidon tehyläisille kohdistettu kysely, joka toteutettiin kesä-elokuussa. Vastaajia oli 3 230.
Tehyllä yli 160 000 jäsentä. Tehyn suurin ammattiryhmä ovat sairaanhoitajat, joita on järjestön jäsenistä noin puolet.
Lähes jokainen alle 30-vuotias hoitaja on harkinnut alan vaihtoa.