Gutsy Go Hub starttaa Sipoon kaikissa yläkouluissa – ensimmäinen laatuaan Suomessa

Nuoret: Kolmivuotinen projekti alkaa Sipoossa ensimmäisenä Suomessa. Lääkäriseura Duodecim tekee jatkotutkimusta.

Sipoossa oppilaat tekivät vuonna 2020 kokeen, jossa selvisi, että kiitettävän moni sipoolainen puuttui kiusaamistilanteeseen. Kuvakaappaus Youtubesta. Kuvakaappaus Youtubesta

Sipoolaisnuorten nettiin lataamasta kiusaamiskoe-videosta tuli alkuvuodesta hitti. Piilokamerana kuvatulla videolla nuoret halusivat nähdä puuttuvatko aikuiset kiusaamiseen julkisilla paikoilla.

Nuorten lavastamat kiusaamistilanteet ja niistä kuvattu video oli osa Gutsy Go -kouluprojektia, jonka tarkoituksena on ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja polarisaatiota.

Projektille on luvassa tänä syksynä uudenlaista jatkoa, kun Sipoossa starttaa Suomen ensimmäinen Gutsy Go Hub. Kolmivuotisessa hankkeessa ovat mukana kunnan kaikki kolme yläkoulua suomeksi ja ruotsiksi. Gutsy Go Hubissa nuoret ratkovat kuntalaisten arjen kriisejä osana koko lukuvuoden opetusta.

Uutta on, että kaksikielisessä Hubissa menetelmä viedään pitkäkestoisesti osaksi koulun rakennetta ja opetusta niin, että sen tavoitteet toteutuvat projektiviikkojen lisäksi koulun arjessa läpi lukuvuoden.

Gutsy Go -tekoja ja -teeman mukaisia tilaisuuksia järjestetään kuukausittain kaikissa mukana olevissa kouluissa.

– On hienoa päästä laajentamaan osallisuutta vahvistava Gutsy Go -menetelmä nyt kunnan kaikkien yläkoulujen ja koko ikäluokan hyödyksi. Pitkäkestoisemman projektin kautta vaikuttavuus vahvistuu. Yhteisöllisyys ja osallisuus ovat läsnä kouluissa ja oppilaiden arjessa koko ajan. Hanke tukee vahvasti myös oppilashuollon lukuvuoden teemaa, joka on ”Kaikki mukana”, kertoo opetuspäällikkö Riikka Strandström kunnan tiedotteessa.

 Nuorten vahva osallisuus on tärkeää koko kunnan kannalta.

Mikael Grannas, kunnanjohtaja

Opetus- ja nuorisotoimen lisäksi yhteistyössä ovat keskeisesti mukana kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kunnanjohtaja Mikael Grannas, joka näkee nuorten osallisuuden keskeisenä koko kunnan hyvinvoinnin kannalta.

– Nuorten vahva osallisuus on tärkeää koko kunnan kannalta. Gutsy Go -toiminnassa syntyvien nuorten projektien kautta toiminnan vaikutus ulottuu laajasti eri ikäluokkiin Sipoossa. On kiinnostavaa olla valtakunnallisesti etulinjassa vahvistamassa nuorten hyvinvointia koko yhteisön tavoittavalla ennaltaehkäisevällä menetelmällä, Grannas sanoo tiedotteessa.

Gutsy Go -menetelmää on kolmen vuoden ajan pilotoitu 3 000 nuoren kanssa 15 kaupungissa ja kunnassa, Sipoossa jo kolmesti.

Hubissa saadaan vielä lisää näyttöä yhteisöllisen menetelmän vaikuttavuudesta nuorten osallisuuteen ja positiiviseen mielenterveyteen, kun Lääkäriseura Duodecim tekee jatkotutkimusta hankkeessa. Tulokset hyödynnetään valtakunnallisesti.

– Matalalla osallisuuden kokemuksella on yhteys sekä kiusaamiseen, että kiusatuksi tulemiseen. Hubissa saamme siis pitkäaikaisempaa seurantaa Gutsy Go -menetelmän vaikutuksesta myös kiusaamisen vähenemiseen, kertoo Gutsy Go ry:n toiminnanjohtaja Veera Ikonen.

Hub-toiminta käynnistyy syyskuussa opettajien ja nuorisotyönohjaajien -valmentajakoulutuksella.

Syksyn aikana järjestettävät Gutsy Go -toimintaviikot Sipoonlahden, Sipoonjoen ja Kungsvägenin kouluissa osallistavat kunnan koko kahdeksasluokkalaisten ikäluokan.

Nuorten kehittämät ratkaisut ja niiden soveltaminen lukuvuoden aikana tulevat tavoittamaan ja tuomaan apua kymmenille kuntalaisille.

Aiemmilla Gutsy Go -viikoilla Sipoon nuoret ovat kehittäneet hyvin monenlaisia ratkaisuja kuntalaisten arjen kriiseihin ja ongelmiin: Muun muassa possuterapiaa työstressin keskelle, kirjekuriireja vanhainkodin asukkaiden ja läheisten yhteydenpitoon ja ilopakkauksen perheen karanteeniajan yhteiseen tekemiseen.

Viime vuonna sipoolaiset nuoret testasivat kiusaamiskokeessa, kuinka ulkopuoliset puuttuvat kiusaamiseen julkisella paikalla. Video keräsi miljoonan suomalaisen yleisön mediassa.

Sipoonlahden koulussa erityisenä toimintaviikkona on tänä syksynä 11.–15.10. ja Sipoonjoen yhtenäiskoulussa ja Kungsvägens skolassa viikot ovat 22.–26.11. ja 29.11.–3.12.

Videoidut nuorten ratkaisut jaetaan sosiaalisessa mediassa ja toimintaviikkojen jälkeen järjestettävissä ensi-illoissa koko kunnan hyödyksi ja inspiraatioksi.

Nuorten toimintaviikoilla luomia ratkaisuja sovelletaan ja hyödynnetään Hubissa läpi lukuvuoden.

Lue myös: Sipoolaisnuorten tekemästä kiusaamiskokeesta tuli nettihitti – piilokamera näyttää, miten aikuiset puuttuvat kiusaamiseen julkisella paikalla

Tieto

Nuorten kehittämä

Ensimmäisen kerran Gutsy Go toteutettiin syksyllä 2016 Forssassa Hämeen poliisin kutsusta osana yhteisösovittelumallia, jolla puututtiin joukkotappeluiden aaltoon kaupungissa. Negatiivinen kierre saatiin katkaistua ja yhteistyö voitti Euroopan rikoksentorjuntakilpailun ensimmäisen sijan.

Gutsy Go -menetelmää edelleen kehitettiin ja testattiin nuorten, opettajien ja mediantekijöiden kanssa ja syksyllä 2017 se voitti suomalaisten säätiöiden järjestämän Suomen suurimman innovaatiokilpailun.

Vuosisadan rakentajat -kilpailu myönsi rahoitukset nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamisen kannalta kansallisesti merkittäville ratkaisuille.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut