Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Runeberg-ehdokkaiden määrä nousee 8–10:een – Kirjallisuuspalkinnon esilista jäi kokeiluksi

Runeberg-palkinnon tämänvuotinen valitsijaraati – kirjailija Johanna Hulkko, kriitikko Vesa Rantama ja kirjallisuustoimittaja Camilla Lindberg – kokoontui maanantaina Helsingissä.

Koronaviruspandemian vuoksi kokous oli raadin ensimmäinen tapaaminen kasvokkain, vaikka luku-urakka alkoikin jo helmikuun lopulla. Raati oli ehtinyt pitää viisi teams-kokousta.

Valitsijaraati on saanut tähän mennessä luettavakseen lähes 200 teosta, joten vuoden 2021 kaunokirjallinen sato vaikuttaa runsaalta.

Valitsijaraadin tehtävänä on lukea ja arvioida vuoden 2021 aikana ilmestyvät kotimaiset kaunokirjalliset teokset ja valita joukosta 8–10 palkintoehdokasta, jotka julkistetaan 9. joulukuuta Porvoon Runebergin kodissa. Valitsijaraadin sihteerinä toimii Uusimaan toimittaja Samu Karvala.

Tänä vuonna uutta on ehdokasmäärähaarukan nostaminen 5–8:sta 8–10:een.

Sen sijaan kahtena edellisvuonna kokeiltu Runeberg-palkinnon esilista eli longlist ei jää pysyväksi osaksi Runeberg-palkinnon vuodenkiertoa.

– Esilista oli raikas ja tervetullut kokeilu, mutta olisimme raatina halunneet kehittää listaa eli perustella valinnat samaan tapaan kuin lopullistenkin ehdokkaiden osalta tehdään. Valitsijaraadilla ei ole tällä hetkellä riittäviä resursseja siihen, Hulkko, Rantama ja Lindberg perustelevat.

Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen Arvostelijain Liiton vuonna 1986 perustama kirjallisuuspalkinto. Taustayhteisöiksi ovat tuon jälkeen liittyneet Finlands svenska författareförening ja Porvoon kaupunki.

Palkintosumman, 20 000 euroa, maksavat puoliksi Uusimaa ja Porvoon kaupunki.

Helmikuussa 2022 julkistettavan Runeberg-palkinnon saajan valitsee palkintoraati, johon kuuluvat kirjailija Marja-Leena Tiainen, kriitikko Merja Leppälahti ja kirjallisuudentutkija Hanna Lahdenperä.

Palkinto jaetaan Porvoossa osana Runebergin päivän juhlallisuuksia.