Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: Korona viivästyttänyt pahimmin näitä hoitoja Husissa

Ilta-Sanomat (IS) on selvittänyt, millaisten toimenpiteiden hoitojonot ovat kasvaneet eniten viimeisten kahden vuoden aikana Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella.

Husin johtajaylilääkäri Jari Petäjä kertoo jutussa, että koronapandemia on kasvattanut merkittävästi muiden sairauksien hoitojonoja.

– Hoitotakuu edellyttää, että jos potilas tarvitsee esimerkiksi erikoissairaanhoidossa sairaalahoitoa, se on aloitettava viimeistään kuudessa kuukaudessa hoidon tarpeen toteamisesta, toteaa Petäjä IS:lle.

Hänen mukaansa yli 10 prosenttia jonottajista on odottanut pääsyä osastohoitojaksolle tai päiväkirurgiaan yli kuusi kuukautta. Petäjä kuvailee jonottaiden määrä ryöpsähtäneen. Iso syy siihen on korona, joka on kuormittanut terveydenhuoltoa.

Lehti on listannut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietojen perusteella ne hoitotoimenpiteet, joissa jonon pituus on kasvanut kahdessa vuodessa suhteessa eniten.

Ykköspaikalla on sepelvaltimoiden pallolaajennus tai stentti, jonka jonon pituus on kasvanut 317 prosenttia. Viidentenä on polven tai nilkan tekonivelleikkaus, 77 prosentin kasvulla.