Sipoolainen kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) vaatii Sipoon Energiaa laskemaan siirtohintaa.
Vestman toteaa, että energian hinta on nousut voimakkaasti. Lokakuussa sähköpörssin spot-hinnat ovat olleet (8,30 snt/kWh) keskimäärin yli tuplasti vuoden takaisia hintoja (4,05 snt/kWh) korkeammat. Sähkön siirtohinnat ovat nousseet jo kauan, Vestman huomauttaa tiedotteessaan.
Sipoon Energia on nostanut siirtomaksuja yli neljänneksellä vuosina 2013─2017 ja Vestman vaatii nyt yhtiötä laskemaan siirtohintojaan.
– Sähkö on välttämättömyyshyödyke ja sähköverkko monopolitoimintaa. Ihmiset eivät pysty vaihtamaan verkkoyhtiötä. Monopoliluonne vaatii liiketoiminnalta erityistä vastuullisuutta. Nyt on aika tulla sipoolaisia vastaan ja laskea sähkön siirtohintoja.
Sipoon Energia alensi siirtohintojaan viime vuoden kesäkuussa keskimäärin 10 prosentilla ja Vestman kertoo tuolloin vaatineensa hinnanlaskua.
– Oikea ja hyvä päätös, mutta se ei riitä. Kuluttajien siirtomaksut ovat yhä vähintään 15 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuonna 2013 ja laskuvaraa täytyy olla.
Vain 3 yhtiötä Suomen 77:stä jakeluverkkoyhtiöstä laskutti edellisen valvontajakson aikana (vuosina 2016─2019) siirtomaksuja enemmän kuin viranomaisen valvontamalli olisi sallinut.
– Sipoon Energia on yksi näistä kolmesta ylituottoa laskuttaneista. Edes Caruna Oy ei kerännyt ylituottoa, vaan laskutti 300 miljoonaa euroa vähemmän kuin valvontamalli olisi sallinut. Lähes kaikki verkkoyhtiöt keräsivät huomattavasti vähemmän siirtomaksuja kuin viranomaisen laskentamalli olisi sallinut. Maksimaalisen tuoton kerääminen ei ylipäätään kuulu vastuulliseen monopolitoimintaan, Vestman sanoo.
Hän kertoo jo aiemmin nostaneensa esille Sipoon Energian voitonmaksun emoyhtiö Keravan Energialle.
– Voitonjakoluonteisia konserniavustuksia maksettiin vuosina 2018 ja 2019 yhteensä 1,31 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa keskimäärin yli 50 euroa jokaista Sipoon sähkönkäyttöpaikkaan kohden. Keravan kaupunki ja Sipoon kunta ovat Keravan Energia -konsernin omistajina linjanneet, ettei konserni maksa osinkoa omistajakunnilleen. Yhtiön ”voitot” pitäisi yhtiön strategian mukaan maksaa asiakkaille alempina siirtomaksuina.
– Periaate on erinomainen, kunhan se toimii käytännössä myös sipoolaisten kohdalla.
Vestmanin tiedotteessa todetaan, että hän on ollut eduskunnassa ajamassa läpi lakimuutosta, jolla sähköverkkoyhtiöiden monopolituottoja leikataan. Vestman jätti siirtohintaleikkurista lakialoitteen keväällä 2020 ja eduskunta päätti asiasta hallituksen esityksen pohjalta tänä vuonna. Energiaviraston mukaan sähköverkkoyhtiöiden kohtuullinen tuotto leikkaantuu ensi vuonna 378 miljoonalla eurolla viime vuoteen verrattuna.
– Tämä on merkittävä voitto suomalaisille kuluttajille ja myös ensimmäinen kerta kun lakia muuttamalla siirtohintoja leikataan. Urakka on kuitenkin kesken. Siirtohinnoissa on edelleen korjattavaa. Työ jatkuu.