Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Harrastustilat suljettaneen taas kokonaan Uudellamaalla – Kuntosalille ei pääsisi edes koronapassilla

Harrastustilat saattavat sulkeutua taas kokonaan Uudellamaalla. Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) harkitsee tilojen sulkua Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) toiveesta, sillä koronatilanne on alueella pahentunut.

Mahdollisesti suljettavia tiloja olisivat tartuntatautilain pykälässä 58 g mainitut tilat, joihin kuuluvat joukkueurheilutilat, kuntosalit, tanssipaikat, kuorolaulu- ja harrastusteatteritilat, kauppakeskusten yleiset tilat, uimahallit, kylpylät ja sisäleikkipuistot.

Päätös tarkoittaisi, että näitä tiloja ei voisi käyttää edes koronapassilla.

Parhaillaan avi arvioi päätöksen välttämättömyyttä ja tarkempaa sisältöä asiantuntijoiden kanssa.

– Kuulemme nyt sairaanhoitopiirin alueen kuntia ja odotamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausuntoa, kun arvioimme tilojen sulkemisen välttämättömyyttä, kertoo tiedotteessa ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

– Vielä emme pysty tarkemmin sanomaan, tulisiko mahdollinen päätös koskemaan kaikkia laissa mainittuja tiloja tai olisiko se voimassa koko Uudenmaan alueella. Tätäkin arvioimme parhaillaan.

Mahdollinen päätös voitaisiin avin mukaan tehdä aikaisintaan torstaina 23.12. ja se tulisi voimaan todennäköisesti joulun jälkeen tiistaina.

– Ymmärrämme, että päätöksen ajankohta juuri ennen joulua olisi hyvin vaikea toimijoiden näkökulmasta. Pyrimme joka tapauksessa tiedottamaan mahdollisen päätöksen valmistelun etenemisestä heti kun se on mahdollista, sanoo Oona Mölsä tiedotteessa.

Lisäksi aluehallintovirasto harkitsee kokoontumisrajoitusten kiristämistä Hus-alueella.

Tällä hetkellä Uudellamaalla voimassa on aluehallintoviraston päätös, jonka mukaan sisällä järjestettävät yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty.

Hus on esittänyt lausunnossaan, että rajoitusta tiukennettaisiin niin, että kokoontumisten enimmäishenkilömäärä rajattaisiin kymmeneen henkilöön sisätiloissa. Koronapassin voi ottaa yleisötilaisuuksien rajoitusten vaihtoehtona käyttöön.